HS: Valtteri Bottas paljasti keinonsa purkaa F1-sirkuksen stressiä – ”Olen turvautunut perisuomalaiseen kaatokänniin”
Kuva: Getty Images
F1-tähti Valtteri Bottas paljasti Helsingin Sanomille perinteikkäästä pääkopan nollaamisesta alkoholin voimin olevan välillä apua formulaelämän aiheuttaman stressin purkamiseen.
Vaikka maailman nopeimpien kilpa-autojen ohjastaminen näyttääkin usein päällisin puolin maailman siisteimmältä ammatilta, on kuninkuusluokan arki ajoittain varsin karua.
Sarjan lempinimi ”F1-sirkus” ei ole aivan tuulesta temmattu – ympäri maailmaa viikosta toiseen reissaavassa sarjassa työskentely on melkoista kiertolaiselämää.
HS: Viime kauden epäonni koetteli Valtteri Bottaksen henkistä kanttia – ”Teki mieli sanoa, että pitäkää tunkkinne, en tule seuraavaan kisaan”
– Elän matkalaukusta. Mihin tahansa menen, minulla on aina makuuhuoneessa matkalaukku. Suomessakin. Ei se matkustaminen aina herkkua ole. Joudun olemaan erossa perheestä, vaimosta, ystävistä ja koirasta, Bottas kertoi HS:lle.
[readmore from=”bottas valtteri”]
– Olen menettänyt kuukausia ja jopa vuosia arvokasta perheaikaa. Olen tehnyt pienestä asti uhrauksia tavoitteeni eteen, Bottas sanoi.
Ajoittain formulatähden elämä on niin henkisesti raskasta, ettei siitä selviä ilman säännöllistä paineiden purkua.
Suurimmaksi osaksi nastolalainen lieventää stressiä liikunnalla ja ulkoilulla. Välillä on kuitenkin käytettävä myös kotimaista perinnettä.
Näkökulma: Valtteri Bottas on pohjalla oleva arvo-osake – viisas näkee hurjan potentiaalin, typerä tyytyy ilkkumaan
– Olen turvautunut perussuomalaiseen kaatokänniin. Omalla tavallaan se auttaa. Olen normaali suomalainen. Moni suomalainen on viikot töissä ja vetää viikonloppuna kännit. Kyllä sitä välillä tulee vapaapäivänä otettua, Bottas myöntää.
Lähde: Helsingin Sanomat (linkki alkuperäiseen juttuun)
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- F3-kausi 2026: Tuukka Taponen, kisat ja televisiointi
- Janni Hussille riitti: laukoi suorat sanat kriitikolle
- Red Bull -pomo myöntää karun tosiasian – viime vuoden päätös maksaa kovaa hintaa
- Esapekka Lappi: iso päätös ensi kauden suhteen!
- EM-ralli 2026: TV, kisakalenteri, suomalaiset
- Valtteri Bottas: Tässä on Cadillacin suurin heikkous tällä hetkellä
- Enni Mälkönen lähti ”pakoon” – julkaisi vangitsevia somekuvia
- Tommi Mäkinen: yllätyspaluu!
- F1-konkarin sopimus tuo mieleen Kimi Räikkösen kohtalokkaan Lotus-diilin – tästä on kyse
- IS: Mika Salo jyrähti – F1-sääntöjä on muutettava välittömästi
- Mika Häkkisen tytär Ella Häkkinen: merkittävä uutinen
- F1-konkarin sopimus tuo mieleen Kimi Räikkösen kohtalokkaan Lotus-diilin – tästä on kyse
- Kalle Rovanperä tarvitsee apua – ”Onko kellään Suomessa?”
- Esapekka Lappi: iso päätös ensi kauden suhteen!
- Valtteri Bottas: Tässä on Cadillacin suurin heikkous tällä hetkellä
- Tommi Mäkinen: yllätyspaluu!
- Valtteri Bottas: tässä on F1:n lahjakkain kuski
- F1-tähti lipsautti: Ferrarille suuri etu uudesta F1-säännöstä – talli uusi mestarisuosikki?
- Podcastissa hulvaton paljastus Kimi Räikkösestä: ”Uhkasivat sotaoikeudella ja vankilalla”
- F1-suosikki paljastaa: Entinen huippukuski ei lopettanut uraansa omasta päätöksestä