F1-kuskin tulevaisuudesta karu arvio: ”Hänen viimeinen mahdollisuutensa formuloissa”
Kuva: Getty Images
Venäläisen F1-kuskin Daniil Kvjatin manageri Nicolas Todt uskoo tulevan kauden olevan suojattinsa viimeinen tilaisuus osoittaa kuuluvansa autourheilun kuninkuusluokkaan.
Kvjatin ura formuloissa on ollut vaikea. Toro Rossolla kisakuskina vuonna 2014 aloittanut nuorukainen ylennettiin jo välissä Red Bullille, mutta sai pian alennuksen ja myöhemmin vielä potkut energiajuomayhtiön palkkalistoilta.
Täksi vuodeksi 24-vuotias palkattiin kuitenkin uudestaan Toro Rosson riveihin. Venäläinen toimii lisäksi myös Ferrarin kehityskuljettajana ensi kaudella.
[readmore from=”kvjat daniil”]
Kvjatin manageri Todt on onnellinen asiakkaansa saamasta uudesta mahdollisuudesta F1:ssä. Kaikki kuskilupaukset eivät kyseistä tilaisuutta saa.
– Formula 1:ssä on aina vaikea saada toista mahdollisuutta. Hän halusi ymmärtää, mitä hänelle tapahtui. En halua unelmoida liikaa, mutta Daniil on lahjakas kuski ja hyvä urheilija. Kyseessä on hyvin älykäs ja analyyttinen henkilö, Todt kehui Corriere dello Sportille.
F1-konkarilta yllättäviä paljastuksia Red Bullin uudesta kuskista – ”Lukee Tolstoita ja kuuntelee klassista”
Todt tiedostaa kuitenkin hyvin formuloiden realismin – nyt Kvjatin on onnistuttava, jos hän mielii jatkaa uraansa sarjassa.
– Hän palaa Formula 1:een kypsempänä ja vähemmän tunteellisena. On selvää, että tuloksia on tultava. Hän kuitenkin ymmärtää, kuinka tärkeä tämä tilaisuus on ja sen, ettei toista ole tulossa, manageri painotti.
Lähde: Corriere dello Sport
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Toto Wolff kimpaantui vilppiväitteistä – tulinen viesti kilpailijoille
- F1-maailmanmestari Jenson Button siirtyy Aston Martinin riveihin uudessa roolissa
- Ralf Schumacher Ferrarin protestipuheista: ”Heidän pitäisi pitää suunsa kiinni”
- Uusi tieto Kalle Rovanperästä – häipyi vaivihkaa Uudesta-Seelannista
- Tunturirallin tulokset: Elfyn Evans piti kovinta vauhtia – Esapekka Lappi ajoi voittoon
- Entinen Haas-pomo Günther Steiner houkutteli F1-kuljettajan MotoGP-projektiin
- Valtteri Bottas summasi avaustestit – Cadillac kohtasi karut realiteetit
- Harmin paikka – Kalle Rovanperän viikonloppu totaalisesti pilalle
- Barcelonan testit päätökseen – Lewis Hamilton viikon nopein, Valtteri Bottas keräsi arvokkaita kilometrejä
- Kalle Rovanperältä ikävä päivitys – kilpailu jäi ajamatta
- Tunturirallin tulokset: Elfyn Evans piti kovinta vauhtia – Esapekka Lappi ajoi voittoon
- F1-testit Barcelonassa – ennakkosuosikki kärjessä, Williamsin tilanne herättää ikäviä muistoja
- Barcelonan testit päätökseen – Lewis Hamilton viikon nopein, Valtteri Bottas keräsi arvokkaita kilometrejä
- Valtteri Bottas summasi avaustestit – Cadillac kohtasi karut realiteetit
- Toni Vilander nostaa yhden kuljettajan ylitse muiden – “sopeutuvin uuteen F1-aikakauteen”
- Kun odotukset katoavat – Lewis Hamilton ja Ferrarin uusi alku