Molemmat jalkansa menettänyt formulakuski Zanardi hämmästyttää jälleen – näin ketterästi kuskinvaihto onnistuu
Kuva: Getty Images
Alex Zanardi ei paljoa esittelyjä kaipaa. Molemmat jalkansa hirvittävässä onnettomuudessa vuonna 2001 menettänyt italialainen on sanan sisukkuus ruumiillistuma.
Zanardin F1-ura ei ollut kaikista kirkkain, mutta moninkertaisena CART-sarjan mestarina hän oli luonut itselleen maineen yhtenä sarjan historian parhaimmista kuljettajista. Tuo ajanjakso päättyi traagisesti syksyllä 2001, kun Zanardi menetti molemmat jalkansa Lausitzringin radalla tapahtuneessa onnettomuudessa.
Juuri varikolta ovaaliradalle palannut Zanardi spinnasi autonsa suoraan takaa yli 300 kilometrin tuntivauhdilla lähestyneen Alex Taglianin eteen. Raju osuma auton etuosaan silpoi miehen jalat välittömästi, eikä hengenlähtökään ollut kaukana runsaasta verenhukasta ja shokista johtuen.
Zanardi kuitenkin toipui. Eikä vain takaisin elävien kirjoihin, vaan huipulle. Ensiksi hän palasi moottoriurheilijaksi. Erikoisvarustellulla autollaan hän ajoi lukuisia osakilpailuvoittoja vakioautojen MM-sarjassa. Sitten hän siirsi intohimonsa paralympialaisiin.
Miehen palkintokaappi on täyttynyt peräti kuudella paralympiamitallilla, joista kuusi on kultaista. Lajina on toiminut parapyöräily, jossa hän on liikuttanut menopeliään käsivoimin.
2019 mies kokeilee jälleen jotain uutta. Hän kilpailee tammikuussa Daytonan 24 tunnin ajossa.
Kestävyyskilpailun porkkanana toimii kuljettajanvaihto, joten Zanardin tapauksessa toimenpide on muita mutkikkaampi. Paitsi että hän tarvitsee erikoisvarustellun auton ohjatakseen sitä, täytyy hänen hypätä autoon ja siitä pois ilman jalkojen apua.
Zanardin kanssa BMW:n autokunnassa nähdään myös suomalaisväriä. Jesse Krohnin lisäksi samaa autoa ajavat John Edwards ja Mozzie Mostert. Legendaarinen kilpailu ajetaan 26.-27. tammikuuta.
Ja se kuljettajanvaihto. Se sujuu leikiten. Siitä todistetta alhaalla.
LUE MYÖS:
- Paraguayn tapahtumat toivat muutoksen – Chilen MM-rallissa poikkeusjärjestely
- Max Verstappenilta täyslaidallinen – otti Red Bull -tuuraajat esimerkeiksi: ”En halua olla epäkunnioittava, mutta…”
- Drift Masters -finaali 2026: Aikataulu, suomalaiskuskit ja livelähetykset
- Näin Kimi Räikkönen kommentoi poikansa Red Bull -sopimusta
- Robin Räikkönen: sopimus F1-huipputallin kanssa!
- Valtteri Bottas: MM-kisat jäämässä väliin?
- Rallifaneille ilouutisia – legendaarinen kilpailu tekemässä paluuta MM-kalenteriin
- Suomalaislupaus dominoi Italiassa – sarjajohto jo 97 pistettä
- Kalle Rovanperältä iso uutinen – uusi perheenjäsen!
- Kalle Rovanperä julkaisi jälleen mystisen päivityksen
- Kalle Rovanperä julkaisi mystisen videon – unelmaprojekti alkamassa!
- Kimi Antonelli Ferrarin väreihin? Vastaus ei jättänyt paljoa arvailtavaa
- Suomalaislupaus dominoi Italiassa – sarjajohto jo 97 pistettä
- MM-rallissa iso käänne – Toyota ja Hyundai nostivat kädet pystyyn
- Huhumylly kiihtyy – Robin Räikkönen, 11, hyppäsi F1-auton kyytiin
- Kolmen kuukauden odotus päättyi – Monacon GP:n palkintokorokesijat jälleen uusiksi
- Kalle Rovanperä julkaisi jälleen mystisen päivityksen
- Kalle Rovanperältä iso uutinen – uusi perheenjäsen!
- Takamoto Katsutan kartanlukija sivuun – loukkaantui rajussa ulosajossa
- Bernie Ecclestone pidätettiin lentokentällä