Jari-Matti Latvala ruoski itseään Monte Carlon epäonnistumisestaan – ”Kaikki on minun syytäni, rakensin auton väärin”
Kuva: Getty Images
Toyotan WRC-tallin suomalaistähti Jari-Matti Latvala otti syyn niskoilleen odotettua heikommasta tuloksestaan Monte Carlon rallissa.
Vaikka Latvala ylsi viime vuonna jopa kolmanneksi Monacon vuoristossa, ei Toyota-pilotin vire ollut tällä kertaa lähimainkaan samalla tasolla.
Latvala painoi täyttä häkää ja kaasu pohjassa koko viikonlopun, muttei kyennyt silti haastamaan kärkeä.
Sunnuntaiaamuna Toyota-pilotti lipsahti viidenneksi ja jäi päätösetapilla uuden tallitoverinsa Kris Meeken ja Fordin Teemu Sunisen taakse.
Viides sija jäi lopulta miehen lopulliseksi sijoitukseksi. Sebastien Ogierin voittoaika jäi jopa kahden minuutin ja 29,9 sekunnin päähän.
Latvala pettyi tulokseensa pahemman kerran. Suomalainen valitteli tuntuman ajamisen ja auton asetuksien kanssa olleen kaukana viime vuoden voittokyydistä.
– Hävisin paljon. Tuntuma ei ollut sama kuin viime vuonna. Kaikki on minun syytäni, tein virheen testissä ja kolaroin. Rakensin auton väärällä tavalla. Se on minun virheeni, suomalainen vuodatti WRC:n haastattelussa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- MM-ralli palaa Skotlantiin – edellisestä kisasta yli 30 vuotta
- SuomiF1 Podcast: F1-kuskin raju kohtelu nousi jälleen esiin – ”Sinä olet ongelma”
- Kipuihin Kiinan GP:n keskeyttänyt Fernando Alonso pitää huumoria yllä: ”Häviämme akkumestaruuskilpailun”
- Max Verstappen raivosi faneille Kiinan GP:n jälkeen – ”Jos pidät tästä, et tiedä lajista mitään”
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Palkintopallilla hulvaton moka – Kimi Räikkönen Kiinan GP:n voittajaksi
- Kyynelten sunnuntai moottoriurheilussa – Takamoto Katsuta ja Kimi Antonelli liikuttuivat voittojensa jälkeen
- Japanin GP 2026 – F1 | Aikataulu, tv, tulokset
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- Kiinan GP:n harjoituksissa selkeä marssijärjestys
- McLarenille katastrofi – molemmat kuskit ulos jo ennen starttia