SuomiF1-sivuston joulukalenteri, luukku 9: Vaativat kilparadat onboard-videoineen – jyvät erottuvat akanoista

SuomiF1-sivuston joulukalenterin yhdeksännessä luukussa ihaillaan kilparatoja, joissa jyvät erotellaan akanoista. Näissä moottoripyhätöissä pärjäämällä kuljettaja voi todella kehua olevansa ammattilainen.
Listalle on valikoitu viisi rataa, myös F1-maailman ulkopuolelta. Reunaehtona radan täytyy olla edelleen olemassa. Muuten takavuosien hurjat radat, joita ei enää ole olemassakaan, olisivat dominoineet tätä listaa.
Siitäpä jokainen simu-kuski kokeilemaan näillä radoilla päristelyä!
Kurkista aiempiin luukkuihin täältä.
Bathurst
Australian mantereen kovin rata. Rata on sekoitus pitkiä suoria ja vaativia mutkia. Hurja vauhti yhdistettynä paikoin olemattomiin suoja-alueisiin ei anna kuljettajalle tilaa virheisiin.
Hurjin osuus radasta alkaa on noin puolestavälistä videota.
Norschleife
F1-sirkus esiintyi radalla viimeisen kerran vuonna 1976, mutta ”Vihreä Helvetti” on edelleen aktiivikäytössä sekä muiden sarjojen että yleisölle avoimien ”ajopäivien” muodossa. Rata on myös säilyttänyt haastavuutensa.
22 kilometriä tarjoaa kuljettajalle laajan skaalan haasteita. Suorilla nopeus kiihtyy päätähuimaavaksi, mutta ei mutkiakaan mitään mateluvauhtia ajeta lävitse. Oman haasteensa täydellisen kierroksen saavuttamiseksi asettaa myös jokaisen mutkan, töyssyn ja heiton muistaminen.
Isle of Man
Moottoripyöräkisojen kuningas. Legendaarinen ja pahamaineinen kilpailu ajetaan julkisilla teillä, mutta kilparadaksi se silti lasketaan.
Yllä oleva video kertoo kaiken oleellisen ratakierroksen haasteista. Vaaran tunnetta ei voi tarpeeksi alleviivata tätä kisaa seuratessa. Mutta se juuri tekee tästä kilpailusta sen, mitä se on.
Suzuka
F1-kuljettajat nostavat kaksi rataa jalustalle sarjan parhaita areenoita nimettäessä. Japanin Suzuka on toinen niistä.
Radan ensimmäisen sektorin onnistuminen täydellisesti on vaativa, mutta toteutuessaan nautinnollinen suoritus. Haasteita riittää myös muissa radan osissa. Vaikka pahamaineinen 130R-mutka ei ole enää takavuosiensa veroinen haaste, on se edelleen yksi sarjan hurjimmista mutkista.
Spa-Francorchamps
F1-sarjan nykyisistä radoista se toinen legendaarinen. Spa on toki kalpea varjo vanhasta versiostaan, ja myös nykyaikaiset turvatoimet ovat kastroineet sitä pahasti. Silti se on erittäin vakuuttava haaste kuljettajille.
Eau Rouge ei ole enää juuri minkäänlainen haaste, mutta radan keskisektorin nopeat mutkat vaativat täydellistä onnistumista, jotta kierros onnistuisi. Virheistä myös rokotetaan, ja tästä syystä kuljettajat ovat radasta niin innoissaan.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Horner hyvästeli Red Bullin – murtui kyyneliin
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- Christian Horner hyvästeli Red Bullin – murtui kyyneliin