SuomiF1-sivuston joulukalenteri, luukku 11: Formulakirjallisuutta pukinkonttiin – mitä Kimi Räikkösen kirjan jälkeen?
Kuva: Getty Images
SuomiF1-sivuston joulukalenterin tämänpäiväisessä luukussa jaetaan tärppejä jouluostoksiin. Mitä luettavaa formuloita rakastavalle fanille kannattaisi hankkia? Varsinkin, jos Tuntematon Kimi Räikkönen on tullut jo luettua.
Ohessa toimituksen omat, laatuteoksiksi luokittelemat vinkit. Näistä kirjoista nauttivat sekä piinkovat F1-fanit että omaa lajituntemustaan syventäväksi haluavat.
Mika Häkkinen (Keijo Leppänen, 2005)
Jos Räikkösestä kirjoitettu kirja maistui, on tämä toisesta sinivalkoisesta F1-tähdestä kirjoitettu teos varma valinta!
Maikkarin uutisista tuttu Leppänen kirjoittaa Häkkisestä tyylillä, joka iskee formulamaailmasta vähemmänkin tietäviin lukijoihin. Kirjassa keskitytään onnistuneesti Häkkisen komeaan uraan ja yksityiselämään, ja aivan Häkkisen sisäpiiriin tarkkailemaan päässyt Leppänen onnistuukin punomaan molemmista osista erinomaisen yhdistelmän.
Esimerkiksi Häkkisen vakavaa onnettomuutta Australiassa 1995 käsitellään paitsi Mikan itsensä, myös tuolloisen puolison Erja Häkkisen kannalta. Inhimillisyys ja suuri huoli kuuluvat myös formulamaailman arkeen
Sinivalkoisia Formula 1 -hetkiä (Juha Kärkkäinen, 1999)
Nimi kertoo oleellisen kirjan sisällöstä. Suomalaiselle lukijalle tämä on joko mukava aikamatka tai oppitunti komeaan formulahistoriaamme.
Kirjassa ei käydä läpi vain voiton hetkiä, vaan omat lukunsa ovat ansainneet myös muilla ansioin merkittävät saavutukset. Kolme suomalaista F1-kuljettajaa samassa lähtöruudukossa on oikeasti historiallisesti kova juttu!
Kisaraportit on kirjoitettu elävästi, ja niitä lukiessa tuntuu kuin tapahtumat vyöryisivät reaaliajassa. Mikäli lopputulosta ei tiedä, lukiessa saattaa jopa jännittää suomalaiskuskien kohtaloa.
Kirja on julkaistu massiivisen suomalaisen F1-huuman aikana, joten päivitetylle lisäosalle olisi tilausta.
Elämä Pelissä (Juhani Melart, 1983)
Tästä mainiosta teoksesta on myös päivitetympi versio vuodelta 1997. Se kannattaa myös hankkia jokaisen F1-fanin kirjahyllyyn. Silti tässä alkuperäisteoksessa on sitä jotakin.
Jokaisen formula ykkösten maailmanmestarin sekä joukon muita merkittäviä kuljettajia esittelevä kirja toimii erinomaisena oppituntina lajin upeaan historiaan ja merkittäviin tapahtumiin.
Kirja on kirjoitettu aikakaudella, jolloin esimerkiksi Ayrton Senna ja Alain Prost eivät olleet vielä mullistaneet F1-maailmaa. Niinpä teksti on ihailtavan erilaista luettavaa nykypäivän teoksiin verrattuna, kun taistelussa sarjan historain parhaasta kuljettajasta kaksikko ei dominoi.
Suomalaisen formulakirjallisuuden yksi kovimmista teoksista on kirjoitettu aikakaudella, jolloin Keke Rosberg alkoi saamaan Pohjolan kansan vihdoinkin syttymään lajille. Tämän kirjan merkitystä ei sovi liioin vähätellä sinivalkoisen F1-perimän synnyssä.
Life at the Limit (Sid Watkins, 1995)
F1-sarjan lääkärinä vuosikymmeniä toiminut professori Sid Watkins näki ja koki paljon. Hänen mukaansatempaavalla kirjoitustyylillä laatima teos tuo esille hauskoja anekdootteja ja sattumuksia, mutta myös traagisia hetkiä lajin parista.
Watkins käy kirjassa lävitse analyyttisen tarkasti reilut 20 vuotta F1-sarjan turvallisuushistoriaa, mutta mikään tylsä luentomainen selonteko tämä ei ole. Kaikkien kuljettajien ja F1-vaikuttajien syvästi kunnioittama professori omasi myös erinomaiset supliikkimiehen taidot, ja ne välittyvät tässä kirjassa. Hykerryttävän hauskoja tarinoita eri kuljettajien toilailuista riittää roppakaupalla.
Kirja on saatavilla vain englanniksi, mutta kieltä taitavalle tämä opus on pakkohankinta.
The Mechanic (Marc Priestley, 2017)
Toinen englanninkielinen kirja tällä listalla on katsaus moderniin F1-sarjaan. Suomalaisittain ilahduttavaa on sinivalkoisten F1-kuskien, ennen kaikkea Kimi Räikkösen, näkyvä rooli kirjassa.
Entinen McLaren-mekaanikko Marc Priestley paljastaa uskomattomia tarinoita sarjan kärkitallin päivittäisestä elämästä. Vaikka F1 oli jo kymmenen vuotta sitten todellista huippu-urheilua, saa Priestleyn tarinankerronta monesti kyseenalaistamaan tämän. Mikäli naurulta uskomattomia toilailuja ehtii edes torua mielessään.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- MM-ralli palaa Skotlantiin – edellisestä kisasta yli 30 vuotta
- SuomiF1 Podcast: F1-kuskin raju kohtelu nousi jälleen esiin – ”Sinä olet ongelma”
- Kipuihin Kiinan GP:n keskeyttänyt Fernando Alonso pitää huumoria yllä: ”Häviämme akkumestaruuskilpailun”
- Max Verstappen raivosi faneille Kiinan GP:n jälkeen – ”Jos pidät tästä, et tiedä lajista mitään”
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Palkintopallilla hulvaton moka – Kimi Räikkönen Kiinan GP:n voittajaksi
- Kyynelten sunnuntai moottoriurheilussa – Takamoto Katsuta ja Kimi Antonelli liikuttuivat voittojensa jälkeen
- Japanin GP 2026 – F1 | Aikataulu, tv, tulokset
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- Kiinan GP:n harjoituksissa selkeä marssijärjestys
- McLarenille katastrofi – molemmat kuskit ulos jo ennen starttia