Kimi Räikkösen ja Ferrari-insinöörin tuskastuttava keskustelu ehdolla vuoden parhaaksi – äänestys Fernando Alonson kivahdusta vastaan
Kuva: Getty Images
F1-sarja etsii talvitauolla päättyneen kauden parasta tiimiradioviestiä. Välierissä vastakkain on asetettu Kimi Räikkösen ja Fernando Alonson sanailut.
Molempien F1-veteraanien viestit kuultiin Unkarin GP -viikonlopun yhteydessä. Räikkösen tapauksessa tarjolla on tragikomiikkaa, kun suomalainen yrittää saada talliltaan selvyyttä juomapullonsa kohtalosta.
Räikköstä kiinnosti tietää, onko pullo auki, jotta sen sisältö ei valuisi epämiellyttävällä tavalla väärään aikaan väärään paikkaan. Kisainsinööri toisti jatkuvasti, ettei talli Räikkösellä ole juomamahdollisuutta. Suomalaisen turhautumisen voi aistia.
Alonson tapauksessa kyse on espanjalaisen turhautumisesta sekä märkiin olosuhteisiin että McLarenin suorituskykyyn. Alonsolta kysyttiin, haluaako hän ajaa mielummin välikelin tai täyden sadekelin renkailla.
– En minä tiedä. Päätä itse. Näissä olosuhteissa olisimme samalla sijalla, vaikka olisimme rakettilaiva, Alonso kivahti värikkäästi.
Kahden tiimiradioviestin paremmuudesta voi äänestää F1-sarjan Twitter-tilillä.
BEST TEAM RADIO OF 2018 

SEMI-FINAL 2:
Kimi in Hungary
vs.
Fernando, also in Hungary
Vote now!
SEMI-FINAL 2:
Kimi in Hungary
vs.
Fernando, also in Hungary
Vote now!
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- SuomiF1 Podcast: F1-kuskin raju kohtelu nousi jälleen esiin – ”Sinä olet ongelma”
- Kipuihin Kiinan GP:n keskeyttänyt Fernando Alonso pitää huumoria yllä: ”Häviämme akkumestaruuskilpailun”
- Max Verstappen raivosi faneille Kiinan GP:n jälkeen – ”Jos pidät tästä, et tiedä lajista mitään”
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Palkintopallilla hulvaton moka – Kimi Räikkönen Kiinan GP:n voittajaksi
- Kyynelten sunnuntai moottoriurheilussa – Takamoto Katsuta ja Kimi Antonelli liikuttuivat voittojensa jälkeen
- Japanin GP 2026 – F1 | Aikataulu, tv, tulokset
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- Kiinan GP:n harjoituksissa selkeä marssijärjestys
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- McLarenille katastrofi – molemmat kuskit ulos jo ennen starttia