Kimi Räikkönen myönsi Turun Sanomille vuosia vanhan huhun todeksi – huippusopimus jäi syntymättä Ferrarin vuoksi
Kuva: Getty Images
Kimi Räikkönen on myöntänyt Turun Sanomille siirtymisensä McLarenilla kaudella 2010 olleen hyvin lähellä. Lopulta kynnyskysymykseksi nousi raha.
Ferrarilla kaudesta 2007 ajnut Räikkönen joutui astumaan syrjään italialaistallista Fernando Alonson tieltä kesken sopimuskauden. Ferrari oli valmis maksamaan suomalaiskuljettajalleen tuntuvan korvauksen paitsi Alonsolle tilan tekemisestä, myös kilpailijaleiriin liittymättömyydestä.
Räikkösen, Alonson ja Ferrarin suhdesoppa kiehui läpi kauden 2009, kunnes Ferrari julkisti loppukaudesta Alonson liittymisen talliin kaudeksi 2010. Tämän jälkeen alkoivat spekulaatiot Räikkösen kohtalosta.
Räikkönen kisasi kaudet 2002-2006 McLarenilla hankkien kannuksensa sarjan parhaimpiin kuuluvana kuljettajana brittitallissa. Tallipomona toiminut Martin Whitmarsh oli avoimesti Räikkösen suuri ihailija, joten monet odottivat suomalaisen palaavan takaisin tuttuun talliin.
Lopulta talli päätyi pestaamaan Lewis Hamiltonin tallikaveriksi Brawn GP:llä sensaatiomaisen MM-tittelin ajaneen Jenson Buttonin. Räikkönen poistui rallimaailmaan, kunnes paluu F1-ympyröihin koetti Lotuksella kaudella 2012.
Syynä alanvaihtoon ja McLaren-sopimuksen syntymättä jäämiseen uskottiin yleisesti olleen rahan ja Ferrarin vaatimuksen, mutta osapuolet vaikenivat asiasta tuolloin. Nyt Räikkönen on rikkonut hiljaisuuden ja myöntänyt Turun Sanomien Heikki Kullalle asian olleen todella näin.
- Olisivat he (McLaren) varmaan sen sitten maksaneetkin, mutta en olisi silläkään sinne mennyt. En nähnyt siinä enää mitään järkeä. Mutta jos he olisivat maksaneet enemmän kuin sen mitä sain Ferrarilta, se olisi kyllä käynyt minulle, Räikkönen kertoi Turun Sanomille.
- Se oli sellainen rahakysymys. Minun ei todellakaan olisi kannattanut mennä sinne, kun sain enemmän tekemättä yhtään mitään. En ollut sentään niin sekaisin, Räikkönen jatkoi.
McLaren oli vielä tuolloni voimiensa tunnossa. Sekä Hamilton että Button napsivat kausina 2010-2012 tukun voittoja ollen mukana maailmanmestaruustaistoissa. Epäluotettavuus ja kuskien virheet edesauttoivat kuitenkin titteleiden karkaamisia Red Bullille ja Sebastian Vettelille.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kroatian MM-ralli 2026: Ohjelma, erikoiskokeet, televisiointi ja osallistujat
- Max Verstappen ylivoimaan – Jesse Krohn kuudentena
- Toyota-pomo avautui: tästä syystä Kalle Rovanperä jättää koko kauden väliin
- Kalle Rovanperä jättää koko kauden väliin – tiimi reagoi välittömästi
- Kalle Rovanperältä shokki-ilmoitus: ”Siirryn sivuun kisoista ja Super Formulasta”
- McLaren uskoo tehneensä läpimurron Kiinan GP:n katastrofin jälkeen
- Poikkeuksellinen tilanne: F1-kuljettaja ei käyttänyt tiimiradiota ollenkaan kisan aikana
- Aston Martinilta isoja uutisia: Adrian Newey sivuun – Audin pomo hyppää tilalle
- IL: Suomalainen rallin suurlupaus katosi kisoista – syynä kysta
- Kimi Räikkösen ex-pomolta hulvaton paljastus – Jäämiehen pilailu meni täydestä
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- Kalle Rovanperä jättää koko kauden väliin – tiimi reagoi välittömästi
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Toyota-pomo avautui: tästä syystä Kalle Rovanperä jättää koko kauden väliin
- Kalle Rovanperältä shokki-ilmoitus: ”Siirryn sivuun kisoista ja Super Formulasta”
- Poikkeuksellinen tilanne: F1-kuljettaja ei käyttänyt tiimiradiota ollenkaan kisan aikana
- McLaren uskoo tehneensä läpimurron Kiinan GP:n katastrofin jälkeen
- IL: Suomalainen rallin suurlupaus katosi kisoista – syynä kysta
- Draamaa F1-radalla – näin Sergio Pérez ja Valtteri Bottas kommentoivat asiaa