Ferrari-pomo iloitsee Kimi Räikköselle voiton pedanneita rohkeita valintoja
Kuva: Getty Images
Ferrarin notkahdus ja siihen johtaneiden asioiden ymmärtäminen olivat avainasemassa, kun talli palasi voittajaksi yhdessä Kimi Räikkösen kanssa, uskoo tallin insinöörijohtajiin kuuluva Jock Clear.
Tallin suorituskyvystä yhden päävastuista kantava kokenut Clear kävi lävitse Ferrarin loppukauden virettä FIA:n lehdistötilaisuudessa. Vaikka kuljettajien titteli karkasi jo Lewis Hamiltonille ja Mercedes on hyvin lähellä viidennen peräkkäisen tittelin varmistamista, näkee Clear loppukaudessa jotain hyvääkin.
Tallin alamäki alkoi Singaporessa, jossa esitellyt päivitykset eivät parantaneet auton suorituskykyä. Sama suuntaus jatkui seuraavissakin kisoissa, jolloin talli oli pakotettu myöntämään uusien päivitysten olleen askel taaksepäin.
Lopulta viime kuussa USA:n GP:ssä Austinissa talli palasi vanhoihin osiin, saaden heti takaisin suorituskykynsä. Räikkönen ajoi voittoon, ensimmäiseensä nykyisellä Ferrari-ajanjaksollaan.
Tallilta löytyi myös vauhtia edellisessä kilpailussa Meksikossa. Talli näyttäisi löytäneen alkukauden vireensä, ja tästä Clear toivoo tallin ottavan opikseen.
– Kauden edetessä emme ole onnistuneet olemaan täydellisiä joka kisassa. Positiivinen asia on, että ymmärrämme nyt miksi näin kävi. Meillä oli muutaman kilpailun mittainen heikkojen tulosten jakso, mutta Austinissa iskimme takaisin, koska olimme tarpeeksi rohkeita palaamaan vanhoihin ratkaisuihin, Clear toteaa.
– Haluan rohkeuden tehdä rajujakin päätöksiä olevan osa toimintakulttuuriamme jatkossa. Tallin sisältä täytyy löytyä tarpeeksi rohkeutta sanoa, että jossain asiassa on tehty virheitä.
C Moren suoratoistopalvelu tarjoaa uusille asiakkaille mahdollisuuden seurata Brasilian F1-viikonloppua maksutta perjantaista sunnuntaihin. Lue lisää täältä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kuva: Valtteri Bottas yksityiskoneessa F1-supertähtien kanssa – yksi kuitenkin puuttui
- MM-ralli palaa Skotlantiin – edellisestä kisasta yli 30 vuotta
- SuomiF1 Podcast: F1-kuskin raju kohtelu nousi jälleen esiin – ”Sinä olet ongelma”
- Kipuihin Kiinan GP:n keskeyttänyt Fernando Alonso pitää huumoria yllä: ”Häviämme akkumestaruuskilpailun”
- Max Verstappen raivosi faneille Kiinan GP:n jälkeen – ”Jos pidät tästä, et tiedä lajista mitään”
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Palkintopallilla hulvaton moka – Kimi Räikkönen Kiinan GP:n voittajaksi
- Kyynelten sunnuntai moottoriurheilussa – Takamoto Katsuta ja Kimi Antonelli liikuttuivat voittojensa jälkeen
- Japanin GP 2026 – F1 | Aikataulu, tv, tulokset
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- Kiinan GP:n harjoituksissa selkeä marssijärjestys