Force Indian tavoitteena on taistella kaudella 2019 Red Bullin kanssa kolmannesta sijasta, tallipäällikkö Otmar Szafnauer kertoo.

Force India on sijoittunut Formula 1:n valmistajien MM-sarjassa kausilla 2016 ja 2017 neljänneksi. Tällä kaudella talli menetti kaikki pisteensä puolivälin jälkeen omistajavaihdoksen myötä, mutta on silti sarjassa seitsemäntenä.

Szafnauerin mukaan tallilla on potentiaalia haastaa Red Bull ensi kaudella.

– Me haluamme taistella kolmannesta sijasta. Meillä ja Renaultilla on mahdollisuus ottaa askel kohti Mercedestä ja Ferraria, Szafnauer kertoi Globolle.

Uudeksi omistajaksi elokuussa noussut Lawrence Stroll on ollut merkittävässä asemassa tallissa. Ilman hänen panostaan Force Indiaa ei enää olisi. Lisäksi kanadalaisomistaja haluaa tallin kasvavan vauhdilla.

– Ilman Lawrence Strollia emme olisi enää kilpailleet elokuussa. Hän haluaa kiihdyttää tallimme kasvua kohti dominoivaa kärkikolmikkoa.

Lähde: GP Fans