F1-kausi 2018 paketissa – tässä ovat molemmat sarjataulukot

F1-kausi 2018 on saatu pakettiin. Taistojen tauottua on aika tarkastella, mitä pistetaulukot kertovat.
Erikoissivustollemme kerätty data tarjoaa faneille oivan mahdollisuuden ihastella pistetaulukkoja sekä kuskien että valmistajien sarjojen osalta.
Lewis Hamilton vei tämän vuoden maailmanmestaruuden lopulta selvästi. Hurjat 408 MM-pistettä ovat myös uusi ennätys yhden kauden osalta.
Sebastian Vettel oli toinen 320 pisteellään. Kimi Räikkönen ylsi viimeisellä Ferrari-kaudellaan kunnioitettavasti kolmanneksi. 251 pisteen saldolla hän päihitti Max Verstappenin kahdella ja maanmies Valtteri Bottaksen neljällä pisteellä. Mercedeksen suomalaiselle kausi oli kiistatta suuri pettymys.
Nico Hülkenberg vei ”B-sarjan” voiton ennen Sergio Pereziä. Taisto oli tiukkaa, sillä sijoille 7-12 yltäneet mahtuivat 20 pisteen sisälle, ja 8-12 vielä tiukemmin sanottuna 13 pisteen välille. Tämän vuoden MM-sarjassa kaikki kuljettajat pääsivät pisteille.
Valmistajien sarjassa Mercedes nykäisi lopulta tuntuvan eron Ferrariin, pisteiden ollessa lopulta 655-571.
Renault vei B-sarjan voiton ollen MM-sarjan neljäs. Haas oli viides, alkukaudesta hyvin pisteitä kerännyt McLaren kuudes ennen uuden alun kesken kauden saanutta Force Indiaa. Sauberin loppukauden rynnistys toi tallin lähelle, vain neljän pisteen päähän Force Indiasta.
Takavuosien mahtitalli Williamsin kausi oli surkea. Talli jäi sarjan viimeiseksi vaivaisella 7 pisteellä, toiseksi huonoimmaksi jääneen Toro Rosson kerättyä niitä 33 kappaletta.

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- George Russellilla kova tarjous pöydällä – vaikea valinta
- Nico Rosbergilta tyly spekulaatio Lando Norrisista
- McLaren tyrmäsi hurjan huhun Donald Trumpista
- Ferrari havittelee Red Bullin pomoa
- McLaren-tähdeltä rehti ja karu tilitys: ”Tein itsestäni pellen”
- Hurjaa draamaa Kanadan GP:ssä: McLaren-kuljettajat kolaroivat kilpailun loppuhetkillä
- Kanadan GP:ssä surullinen hetki: Murmeli jäi Lewis Hamiltonin Ferrarin alle
- Kanadan aika-ajoissa sensaatio: Mercedeksen George Russell paalulle viime hetkillä
- F1-tuomari on hyllytetty Kanadan GP:stä – syynä kommentit Max Verstappenista
- Ferrarin myrsky yltyy: Charles Leclercille hurja kolari Kanadan harjoituksissa