F1-sarjan urheilutoimenjohtaja Ross Brawn on luottavainen kauden 2019 sääntömuutosten onnistumisesta. Formulajohtaja uskoo kilvanajon olevan jatkossa aiempaa parempaa.

Muutoksissa on pyritty parantamaan ohitusmahdollisuuksia sekä edellä ajavan auton seuraamista. Siipiin ja aerodynamiikkaan tehdyt muutokset poistavat tai helpottavat ainakin osaan ongelmista, vaikka asiasta on esitetty myös skeptisiä mielipiteitä (uutinen).

15 miljoonaa kankkulan kaivoon – ensi kauden sääntömuutoksista huolestuttavia uutisia

Erityisesti toisen auton seuraamiseen helpottamiseen on nähty paljon vaivaa. Brawn uskoo tässä asiassa eteenpäin tehtyjen harppausten tekevän ensi vuonna alkavalle kaudelle hyvää.

– Brasiliassa näimme, kuinka kahden suhteellisen tasaveroisen auton välillä ei ohitusmahdollisuuksia ilmaantunut. Se nostattaa ilmoille kysymyksen, kuinka tilanteen voisi korjata. Viime viikkoina olemme saaneet hienosäädettyä sääntöjä entisestään koskien etusiipiä, Brawn kertoo Autosportille.

F1-tuoteen parantamisesta päävastuussa oleva Brawn kertoo ensi vuoden sääntömuutoksia koskeien testien antaneen lupaavia tuloksia. Silti niiden onnistuminen nähdään toden teolla vasta ensi kauden ensimmäisessä kisassa.

Brawn lupaa muutosten olevan myös vasta alkua.

– Nyt esiteltävät muutokset ovat ensimmäinen askel, eivätkä välttämättä kovin henkeäsalpaavia. Mutta lähitulevaisuudessa sarjan teknisiä ja urheilullisia sääntöjä tullaan mullistamaan lisää.