Verstappen saa kehuja isältään Josilta: ”Max käyttää nykyään päätään kilpailuissa”

© Kuva: Getty Images

Red Bullin Max Verstappen on kasvanut kuljettajana kauden aikana. Itsekin F1-ympyröistä tuttuisä Jos Verstappen näkee poikansa käyttävän tätä nykyä päätään kilpa-auton ratissa.

Kiistatta nopeaksi tiedettyä Verstappenia on pidetty sarjan yhtenä kirkkaimmista tulevaisuudentähdistä, mutta varsinkin alkukaudesta hollantilaisnuorukainen kohelsi urakalla.

Mies oli mukana yhteenotoissa alkukaudesta jokaisessa kilpailussa. Bakussa hän törmäili tallikaverinsa kanssa ja Monacossa seinäosuma harjoituksissa esti osallistumisen aika-ajoihin estäen siten hyvän kilpailun.

Tahti on kuitenkin muuttunut kauden edetessä. Itävallasta tuli voitto, ja pisteitä on ropissut kauden jälkimmäisellä puolella hyvään tahtiin. Venäjällä joukon perältä lähtenyt Verstappen nousi parissa kierroksessa viidenneksi.

Jos Verstappen on seurannut poikansa kehitystä mielissään.

– Kaikki voivat nähdä hänen kehityksensä tämän kauden aikana. Monacon jälkeen hän on todella kohentanut otteitaan, ja tätä nykyä hän käyttää enemmän päätään kilpailuissa, Verstappen kommentoi hollantilaiselle Ziggo Sportsille.