Tallipomo jyrähti pessimistisistä epäilyksistä F1:n kulukaton ongelmasta – ”Aivan hölynpölyä”

Toro Rosson tallipäällikkö Franz Tost ei niele kriitikoiden väitteitä kulukaton sopimattomuudesta F1-sarjaan.
F1 uudisti aiemmin visionsa vuoden 2021 suuresta uudistuspaketista, johon kuuluu kaikkia talleja koskeva 150 miljoonan dollarin kulukatto.
Kaikki eivät ole kuitenkaan ottaneet uudistusta ilolla vastaan. Kulukaton toimivuutta kuninkuusluokassa on kyseenalaistettu suuresti.
Epäilijöiden mukaan budjettikatto ei sopisi sarjaan, sillä sen valvonta pettäisi kuitenkin tallien keksiessä mitä ovelampia tapoja kiertää kulusääntöjä. Toro Rosso -jehu Tostin mukaan vastaavat väitteet ovat kuitenkin perusteettomia.
– Minä olen taistellut kulukaton puolesta jo vuosien ajan ja nyt saamme sen vihdoin. Uskon sen olevan tehtävissä. Argumentteja siitä, ettei sitä voisi hallita on ollut aina. Se on aivan hölynpölyä. Kaikkea voidaan hallita, tallipomo täräytti Autosportin haastattelussa.
Tostin mielestä tarpeeksi tiukka valvonta vaatisi tarkkaa suunnittelua FIA:lta ja F1-sarjaa hallinnoivalta FOM-yhtiöltä. Toro Rosso -pomolla olisi myös oma varsin mutkaton ratkaisu asiaan.
– Jos minä saisin päättää, lähettäisin joka talliin henkilön valvomaan kaikkia taloudellisia papereita joka viikko tai kuukaisi. Se olisi siinä, Tost ehdotti.
Lähde: Autosport
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Horner hyvästeli Red Bullin – murtui kyyneliin
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan