Kimi Räikkönen puolusti Max Verstappenia Japanin tapahtumien jälkeen – katso video
Kuva: Getty Images
Japanissa viikonloppuna ajettu kauden 17:s F1-kisa tarjosi suomalaisittain draamaa.
Red Bullin Max Verstappen sai viiden sekunnin aikasakon ensimmäisen kierroksen kolaristaan Kimi Räikkösen kanssa. Hollantilainen sai rangaistuksensa vaarallisesta paluusta radalle.
Verstappen ajoi ensimmäisellä kierroksella viimeisen shikaanin pitkäksi. Hän palasi radalle Räikkösen eteen ja törmäsi suomalaisen Ferrariin.
Kisassa viidenneksi ajanut Ferrari-konkari ei kuitenkaan lytännyt kollegaansa Motorsportin mukaan.
– Se oli hieman epäselvä tilanne. En usko, että hän yritti tarkoituksellisesti vahingoittaa.
– Yritin mennä ulkokaarteeseen ja jättää niin paljon tilaa kuin voisin.
Räikkönen osasi katsoa tilannetta myös hollantilaisen silmin. Hänen mukaansa auton käsittely voi olla haastavaa sen palattua radalle.
Suomalaiskonkari viittasi myös siihen, että tällä kaudella Itävallassa voittanut Red Bull -kuski osaa käsitellä autoansa.
– Radalle vierekkäin olessamme en usko hänen ”ahdistavan”. Me kaikki tiedämme, mitä siitä seuraa.
Tilanteesta voit katsoa videon alhaalta tai painamalla tätä.
MM-kausi jatkuu ensi viikolla Yhdysvalloissa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- F3-kausi 2026: Tuukka Taponen, kisat ja televisiointi
- Janni Hussille riitti: laukoi suorat sanat kriitikolle
- Red Bull -pomo myöntää karun tosiasian – viime vuoden päätös maksaa kovaa hintaa
- Esapekka Lappi: iso päätös ensi kauden suhteen!
- EM-ralli 2026: TV, kisakalenteri, suomalaiset
- Valtteri Bottas: Tässä on Cadillacin suurin heikkous tällä hetkellä
- Enni Mälkönen lähti ”pakoon” – julkaisi vangitsevia somekuvia
- Tommi Mäkinen: yllätyspaluu!
- F1-konkarin sopimus tuo mieleen Kimi Räikkösen kohtalokkaan Lotus-diilin – tästä on kyse
- IS: Mika Salo jyrähti – F1-sääntöjä on muutettava välittömästi
- Mika Häkkisen tytär Ella Häkkinen: merkittävä uutinen
- F1-konkarin sopimus tuo mieleen Kimi Räikkösen kohtalokkaan Lotus-diilin – tästä on kyse
- Kalle Rovanperä tarvitsee apua – ”Onko kellään Suomessa?”
- Esapekka Lappi: iso päätös ensi kauden suhteen!
- Valtteri Bottas: Tässä on Cadillacin suurin heikkous tällä hetkellä
- Tommi Mäkinen: yllätyspaluu!
- Valtteri Bottas: tässä on F1:n lahjakkain kuski
- F1-tähti lipsautti: Ferrarille suuri etu uudesta F1-säännöstä – talli uusi mestarisuosikki?
- Podcastissa hulvaton paljastus Kimi Räikkösestä: ”Uhkasivat sotaoikeudella ja vankilalla”
- F1-suosikki paljastaa: Entinen huippukuski ei lopettanut uraansa omasta päätöksestä