Renault’n tallipäällikkö Cyril Abiteboul paljasti ranskalaisvalmistajan tehostavan moottorikehitystään reilusti aiempaa ärhäkämpään suuntaan ensi kautta varten.

Keltaisten kilpurien toivottiin haastavan keskikastin lisäksi tänä vuonna jo Ferrarin, Mercedeksen ja Red Bullin kaltaisia kärkitalleja.

Ranskalaisten voimayksiköstä ei ole kuitenkaan kyetty repimään aivan tarpeeksi suorituskykyä irti huippujen vauhdin saavuttamiseksi. Abiteboulin mukaan tilanteeseen on saatava muutos.

– Näemme sen, ettei meillä ole varaa jättää puskematta moottorikehitystämme massiivisesti eteenpäin. Pohdimme parhaillaan ensi vuoden tavoitteitamme ja nuo tavoitteet ovat äärimmäisen aggressiivia, tallipomo lupasi Motorsportille.

Renault’lla on ollut myös vaikeuksia saada Enstonen tehdastaan pyörimään toivotulla tasolla. Tekniikkavelho Marcin Budkowskille on annettu nyt täysi vetovastuu kehityskeskuksen toiminnasta.

– Korin puolella meidän on hyväksyttävä, että kyseessä on pitkän tähtäimen prosessi. Enstone on kasvanut todella kovaa vauhtia. Kyse ei ole kuitenkaan pelkästä koosta, vaan tavasta, jolla ihmiset toimivat keskenään, Abiteboul korosti.

– Marcin ajaa Enstonen muutossuunnitelmaa eteenpäin, eikä se ole pelkkä kasvusuunnitelma. Olemme keskittyneet tähän asti liikaa pelkkään kasvuun. Kyse ei ole pelkästä kasvusta, vaan tehokkuudesta ja se tuleekin olemaan Marcinin fokus ensi vuonna, tallipomo kertoi.

Lähde: Motorsport