Lähde: Rallimestari Sebastien Ogier yhä lähempänä tallin vaihtoa – palaako vanhaan talliinsa?
Kuva: Getty Images
Rallin MM-sarjan hallitseva mestari Sebastien Ogier kertoi Motorsportille ensi vuoden sopimuksensa olevan yhä lähempänä. Tuoreimpien sisäpiirihuhujen mukaan mies tulee siirtymään Citroenille.
Uutisoimme aiemmin ranskalaisvalmistajan aikeista haalia käsiinsä varsinainen huippukokoonpano, johon kuuluisi Ogierin lisäksi Toyotan tallin suomalaistähti Esapekka Lappi.
Nyt tieto rallimestarin uraliikkeestä saattaa olla entistä lähempänä. Ogier paljasti saaneensa tulevalta työantajaltaan toivomiaan vakuuksia panoksestaan mestaruustaistoon.
– Uskon sen olevan yhä lähempänä. Halusin tietää enemmän heidän panoksestaan ja olemme saaneet sitä. Tiedätte, että olen aina halunnut tämän päätöksen pian. Toivottavasti näin voi tapahtua, ranskalainen kommentoi sopimustilannettaan.
Citroenin tallipomo Pierre Budar ei voinut tarjota tarkkaa ajankohtaa Ogierin sopimuksen julkistamiselle.
– Meillä ei ole mitään selvää aikataulua millekään julkistukselle. En pysty kertomaan teille, onko se ensi viikolla vai ensi kuussa. Meidän on varmistettava, että kaikki on täysin selvää ennen asiasta ilmoittamista. Minä en ole ainoa, joka tähän kuvioon kuuluu, Budar korosti.
Budar ei suostunut myöntämään, tavoitteleeko talli kolmen vuoden sopimusta Ogierille, joka vahvisti jo aiemmin tulevan pestinsä olevan uransa viimeinen.
– Meidän pitää katsoa asiaa. Teemme sen [ilmoituksen], kun olemme kaikki valmiita, tallipamppu muotoili.
Lähde: Motorsport
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jyväskylän MM-ralliin hurjia uudistuksia – legendaarisin pätkä jätettiin sivuun
- Toto Wolff kimpaantui vilppiväitteistä – tulinen viesti kilpailijoille
- F1-maailmanmestari Jenson Button siirtyy Aston Martinin riveihin uudessa roolissa
- Ralf Schumacher Ferrarin protestipuheista: ”Heidän pitäisi pitää suunsa kiinni”
- Uusi tieto Kalle Rovanperästä – häipyi vaivihkaa Uudesta-Seelannista
- Tunturirallin tulokset: Elfyn Evans piti kovinta vauhtia – Esapekka Lappi ajoi voittoon
- Entinen Haas-pomo Günther Steiner houkutteli F1-kuljettajan MotoGP-projektiin
- Valtteri Bottas summasi avaustestit – Cadillac kohtasi karut realiteetit
- Harmin paikka – Kalle Rovanperän viikonloppu totaalisesti pilalle
- Barcelonan testit päätökseen – Lewis Hamilton viikon nopein, Valtteri Bottas keräsi arvokkaita kilometrejä
- Tunturirallin tulokset: Elfyn Evans piti kovinta vauhtia – Esapekka Lappi ajoi voittoon
- F1-testit Barcelonassa – ennakkosuosikki kärjessä, Williamsin tilanne herättää ikäviä muistoja
- Barcelonan testit päätökseen – Lewis Hamilton viikon nopein, Valtteri Bottas keräsi arvokkaita kilometrejä
- Valtteri Bottas summasi avaustestit – Cadillac kohtasi karut realiteetit
- Toni Vilander nostaa yhden kuljettajan ylitse muiden – “sopeutuvin uuteen F1-aikakauteen”