Rehellistä tekstiä! Daniel Ricciardo kertoi syistään yllättävän Renault-siirron taustalla
Kuva: Getty Images
F1-tähti Daniel Ricciardo kertoi Renaultin F1-tallin tiedotteessa vaihtaneensa Red Bullilta ranskalaisvalmistajan riveihin uuden haasteen ja tallin kehityksen vuoksi.
Perjantaina iltapäivällä jysähti varsinainen uutispommi keskellä F1:n kesätauon rauhaa.
Red Bullin tähtikuski vahvistettiin lähtevän energiajuomajätin tallista ja siirtyvän ranskalaisen autovalmistajan Renaultin tehdastalliin kaksivuotisella sopimuksella.
Uutinen yllätti koko F1-maailmaa, sillä aussitähden oltiin oletettu jatkavan Red Bullilla. Aiemmat puheet sopimusneuvotteluista brittitallin kanssa olivat vaikuttaneet lupaavilta.
Perjantaina Ricciardo avasi syitään Renault-siirron taustalla. Mies kertoi kaivanneensa erityisesti uusia tuulia tässä vaiheessa uraansa. Päätös ei kuitenkaan ollut helppo.
– Se oli varmasti yksi vaikeimmista päätöksistä, jonka olen tehnyt urallani tähän mennessä. Ajattelin kuitenkin olevan oikea aika ryhtyä uuteen haasteeseen, australialaiskuski myönsi Renaultin tiedotteessa.
– Ymmärrän kuitenkin sen, että edessä on paljon työtä siihen, että Renault saavuttaa tavoitteensa korkeimmalla tasolla kisaamisesta. Olen kuitenkin ollut vakuuttunut heidän kehityksestään vain kahden vuoden aikana.
– Tiedän myös Renaultin voittaneen joka kerta, kun he ovat olleet mukana tässä lajissa. Toivon auttavani heitä tällä matkalla ja kantavani korteni kekoon radalla ja sen ulkopuolella, Ricciardo sanoi.
LUE MYÖS:
- Kova väite: Red Bull tarjosi Max Verstappenille miljoonia – syynä kohuttu sopimuspykälä
- McLaren palaa juurilleen – uusi erikoisväritys julki
- Oliver Solberg avautui toistuvista virheistään: ”En tiedä, mitä pitäisi tehdä”
- Tuukka Taponen myönsi karun totuuden Viaplaylle: ”Olisivat tulleet ohi joka tapauksessa”
- Max Verstappenin tulevaisuus puhuttaa – McLaren-pomolta yllättävä kommentti
- Lewis Hamilton latasi Max Verstappenille suorat sanat Itävallan GP:n kohutilanteesta
- Valtteri Bottas antoi karun arvion Cadillacin tilanteesta
- MM-rallin tuloksiin muutoksia – Sami Pajari hyötyi rangaistuksista
- George Russell voittoon Itävallassa – Valtteri Bottaksen kisa päättyi liekkeihin
- Itävallan GP 2026 – F1: Aikataulu, ohjelma, tv, tulokset
- Kreikan MM-ralli 2026: Tulokset
- Oliver Solberg ajoi jälleen ulos – MTV:n asiantuntija: ”Täysin anteeksiantamatonta”
- Lewis Hamilton latasi Max Verstappenille suorat sanat Itävallan GP:n kohutilanteesta
- Max Verstappenin pinna paloi – näytti George Russellille keskisormea
- Jättihuhu: Max Verstappen vaihtamassa McLarenille?
- George Russell voittoon Itävallassa – Valtteri Bottaksen kisa päättyi liekkeihin
- MM-rallissa hirvittävä vaaratilanne – ”Toivon, että ette astu enää yhdellekään erikoiskokeelle”
- Valtteri Bottas väläytti vauhtiaan – sitten auto roihahti liekkeihin
- Helle koettelee F1-kuljettajia Itävallassa – poikkeusjärjestelyt käyttöön
- Tuukka Taponen myönsi karun totuuden Viaplaylle: ”Olisivat tulleet ohi joka tapauksessa”