Formuloiden logokiista etenee oikeudenkäyntiin – F1-sarja vaarassa menettää uuden tunnuksensa

Formula 1 -sarja joutuu pian taistelemaan käräjillä jättiyhtiö 3M:ää vastaan oikeudestaan käyttää uutta logoaan. Tällä hetkellä autourheilun kuninkuusluokan tilanne oikeuskiistassa näyttää varsin heikolta.
Uutisoimme aiemmin F1:n joutuneen kiusalliseen oikeuskohuun uuden logonsa kanssa. Sarja uusi kuuluisan bränditunnuksensa täksi kaudeksi ja ehti esitellä sitä lähes kaikissa mahdollisissa kaupallisissa yhteyksissä.
Jokin aika sitten yhdysvaltalainen monialainen jättiyhtiö 3M huomasi formuloiden tuoreen logon muistuttavan hieman liikaa omaa tuotelogoaan, jonka jenkkifirma lanseerasi paljon F1:tä aiemmin.
3M suhtautui tilanteeseen varsin amerikkalaisella tavalla ja haastoi F1-sarjan oikeuteen. Nyt kiista on Independent-lehden mukaan etenemässä oikeudenkäyntiin, jossa logon lopullinen kohtalo ratkeaa.
F1-sarja joutuu lähtemään oikeudenkäyntiin varsin huonoista lähtökohdista. Euroopan Unionin immateriaalioikeusviraston rekisterin mukaan 3M rekisteröi oman logonsa jo viime vuoden kesäkuussa. Formula 1 taas haki tavaramerkkiä bränditunnukselleen vasta seuraavassa marraskuussa.
Alla Pitpassin Twitter-päivitys, jossa verrataan 3M:n ja F1:n logojen yhtäläisyyksiä.
Lähteet: Independent, Pitpass
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Dramaattinen perjantaipäätös – Ott Tänak ajoi ulos
- Kalle Rovanperälle karmea takaisku Chilessä
- Onko tässä syy F1-tähden jatkopahvin viivästykseen? – ”Syöttää Toto Wolffille omaa lääkettä”
- Näin näet Chilen MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Tiesitkö tätä? Tällainen on F1-mekaanikon palkka ja työnkuva
- Taas kolisi – F1-tulokas lähellä kilpailukieltoa
- McLaren-pomo perusteli tallimääräystä: ”Olen varma, että Oscar on sinut sen kanssa”
- Italian GP:stä Max Verstappenin ylivoimaa – Oscar Piastri osoitti urheilullisuutensa
- Rangaistukset sekoittivat pakkaa – tässä Italian GP:n lähtöjärjestys
- Tuukka Taposella tekemätön paikka F3-luokan päätöskilpailussa

- Max Verstappen taikoi kanin hatusta – hallitsevalta mestarilta uskomaton veto
- Kalle Rovanperälle karmea takaisku Chilessä