F1-historiaa: Barrichellon ensimmäinen voitto pisti miehen itkemään ja yleisön mylvimään – klassikkokisa katastrofi Schumacherille
Kuva: Getty Images
Harvaa GP-voittoa on juhlittu niin monessa leirissä avoimesti iloiten kuin Rubens Barrichellon uran ensimmäistä täysosumaa. Sympaattisen brassin upea ajosuoritus päätti miehen tuskastuttavan pitkän odotuksen.
Kun Saksan GP vuosimallia 2000 oli valmis käynnistymään, ei Barrichello osannut odottaa päivästä tulevan hänen uransa yksi suurimmista. Aika-ajoissa sateen suhteen epäonninen brasilialainen lähti matkaan vasta ruudusta 18.
Paalulta kisaan lähti McLarenin David Coulthard. Hockenheimin yleisö huusi kuitenkin vain yhden kuljettajan nimeen. Kakkosruudun miehittänyt Ferrarin Michael Schumacher kaipasi kipeästi onnistumista pitääkseen mestaruusjunansa kurssissa.
Kaksi edellistä osakilpailua olivat tuottaneet saksalaiselle karvaat kaksi keskeytystä ja nolla MM-pistettä, siinä missä MM-haastajista sekä Coulthard että Mika Häkkinen olivat napanneet 16 pistettä kumpainenkin. McLarenit olivat löytämässä juonen päästä kiinni, ja se huoletti ”Schumia”.
Schumacherin valuessa yhä enemmän vasemmalle ”Fisicon” ajolinjalle oli tapahtuva saksalaisyleisöä järkyttävä tapahtuma.Lähtövalojen sammuessa Schumacherin startti ei ollut mikään maaginen. Tavaramerkkimäiseen tyyliinsä käänsi hän Ferrarinsa jyrkästi vasemmalle estääkseen kolmannesta ruudustaan startanneen Benettonin Giancarlo Fisichellan nousun edelleen. Schumacherin valuessa yhä enemmän vasemmalle ”Fisicon” ajolinjalle oli tapahtuva saksalaisyleisöä järkyttävä tapahtuma. Autot osuivat toisiinsa, ja kotiyleisön suursuosikin kilpailu päättyi jo toisessa kisassa peräjälkeen avausmutkaan. Saksalaisten suureksi harmiksi kilpailua ei keskeytetty, vaan Schumacher sai aloittaa kannaltaan huolestuttavan kisan jälkipuinnin. Upean startin nelosruudusta ottanut Häkkinen johti ennen Coulthardia. Barrichello oli noussut avauskierroksen sekasorrossa jo kymmenenneksi. Tahti ylöspäin kipuamisessa tapahtui nopeasti. Auto toisensa jälkeen joutui antautumaan brasilialaiselle, ja 15 kierroksen kohdalla ”Rubinho” oli noussut jo kolmanneksi. McLarenit olivat kuitenkin tukevasti karkumatkalla. Kilpailu oli kuitenkin vasta heräämässä eloonsa. Mercedeksen tehtaalta potkut saanut työntekijä päätti maksaa entiselle palkanmaksajalleen potut pottuina. Televisiokuvat poimivat kuviin keskellä radan pitkää suoraa seikkailleen jalankulkijan. Tilanteesta ei syntynyt suoranaista vaaratilannetta, mutta turva-auton oli pakko tulla radalle varmistamaan autojen hiljaisen etenemisen ratavirkailijoiden varmistaessa, ettei radalla nähtäisi enää vastaavaa. Turva-auton poistuttua radalta Häkkinen piti paikkansa Barrichellon edellä, mutta McLarenin puppeloitua varikkotaktiikkansa putosi Coulthard pois kärkitaistosta. Turva-autoa tarvittiin jo seuraavalla kierroksella Pedro Dinizin törmättyä rajusti Jean Alesin Prostiin. Nopeiden siivoustoimien jälkeen rata oli jälleen vapaa, ja Häkkinen pääsi vetämään letkaa jälleen vapaasti.
Tälläkin kertaa sade piiskasi vain osaa rataa, toisen puoliskon säilyessä kuivana.Sitten alkoi sade. Ja kun oltiin pitkällä Hockenheimin radalla, se oli aina taktisen riskipelin paikka. Tälläkin kertaa sade piiskasi vain osaa rataa, toisen puoliskon säilyessä kuivana. Yksikään rengasvalinta ei ollut yksiselitteisesti parempi, mutta kannattiko sateella liukasteluun riskeerata koko kilpailua? McLarenin mielestä ei. Häkkinen kutsuttiin sisään hakemaan alleen sadekelin renkaat. Vastaavaan ratkaisuun päädyttiin myös monien muiden tallien osalta. Ei kuitenkaan Ferrarilla, jossa taktiikkavelho Ross Brawn oli laatinut suunnitelman. Barrichello tiedettiin erinomaiseksi sadekelin kuljettajaksi, ja Häkkisen syöksyttyä varikolle päätti Ferrari pelata riskillä. Ferrarin ainoa kuljettaja jätettiin radalle, toiveena käsiin siunaantuneen kärkipaikan säilyttäminen ruutulipulle. McLarenin tyrmistykseksi Ferrarin taktiikka onnistui. Häkkinen ja takaisin kolmanneksi kivunnut Coulthard eivät kyenneet saavuttamaan Barrichelloa, vaan brasilialainen sai tervehtiä ruutulippua ensimmäisenä palvovan ja äänekästä meteliä suosionosoituksenaan pitäneen yleisömeren edessä. Kuunnelkaa vaikka alta!
Ehkä Häkkisen tuskaa lievitti se, että voittoon oli ajanut hänenkin laillaan ensimmäistä ykkössijaa kauan mestsästänut kollega.123 GP-starttia se otti, mutta lopulta Rubens Barrichello oli F1-osakilpailun voittaja. Ja kuten alla olevalta videolta voi kuulla, laittoi se tunteellisen miehen itkemään. Häkkistä kakkossija ja neljän MM-pisteen menettäminen toki harmittivat, mutta ehkä tuskaa lievitti se, että voittoon oli ajanut hänenkin laillaan ensimmäistä ykkössijaa kauan mestsästänut kollega. Ja olihan Schumacherin keskeytys tuonut kolmannen MM-tittelin askeleen lähemmäksi lentävää suomalaista.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- MM-ralli palaa Skotlantiin – edellisestä kisasta yli 30 vuotta
- SuomiF1 Podcast: F1-kuskin raju kohtelu nousi jälleen esiin – ”Sinä olet ongelma”
- Kipuihin Kiinan GP:n keskeyttänyt Fernando Alonso pitää huumoria yllä: ”Häviämme akkumestaruuskilpailun”
- Max Verstappen raivosi faneille Kiinan GP:n jälkeen – ”Jos pidät tästä, et tiedä lajista mitään”
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Palkintopallilla hulvaton moka – Kimi Räikkönen Kiinan GP:n voittajaksi
- Kyynelten sunnuntai moottoriurheilussa – Takamoto Katsuta ja Kimi Antonelli liikuttuivat voittojensa jälkeen
- Japanin GP 2026 – F1 | Aikataulu, tv, tulokset
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- Kiinan GP:n harjoituksissa selkeä marssijärjestys