Toyotan ympärillä salaliittoja – pedattiinko Alonson autokunnan voitto toisen auton ”ongelmalla”?
Kuva: Getty Images
Toyotan kaksoisvoittoon eilen päättynyt Le Mansin 24 tunnin kilpailu oli nannaa japanilaismerkille. Täydellisen tuloksen kruunasi suurimman mediahuomion keränneen Fernando Alonson autokunnan ykkössija.
Fernando Alonson autokunta voitti Le Mansin 24 tunnin ajon! Toyotan kirous on murtunut
Jo ennakkoon monet esittivät epäilyksensä Toyotan halusta ajattaa Alonson autokunta voittoon. Kazuki Nakajima toi hänen, Alonson ja Sebastien Buemin jakaman Toyotan #8 maaliin kahden kierroksen erolla sisarautoon, joka törmäsi ongelmiin kisan loppuhetkillä.
Kamui Kobayashin outoa virhettä olla tulematta varikolle ihmeteltiin laajalti. Tallin mukaan vika oli kuitenkin kuljettajassa itsessään.
Le Mansissa draamaa: Toyota-kuljettajan moka säikäytti fanit
Jo kisan aikana asia kyseenalaistettiin. Muun muasssa Eurosportin asiantuntija Neil Cole esitti suoran kysymyksen, oliko vika sittenkin varikkomuurilla.
– Miten tämä virhe sattuikaan sopivasti juuri toiselle Toyotalle. Sinä paloi sen verran aikaa, että toinen auto pääsi turvalliselle karkumatkalle.
Lisäksi ihmetystä herätti #8:n selviäminen rangaistuksetta kilpailun loppuhetken varikkosählingistä. Nakajima pyöräytti autonsa renkaita kilpurin ollessa vielä tunkkien varassa.
Le Mansin tiukat varikkosäännöt kieltävät ”sudittamisen” varikolla, ja vastaavasta tilanteesta yhdelle autokunnalle tuomittiinkin aikasakko kilpailun kuluessa. Kisan voitto-Toyotalle rangaistusta ei kuitenkaan tullut.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- SM-ralli Kitee 2026: Aikataulu, reitti, osallistujat ja televisiointi
- Suomen MM-ralli keräsi jälleen valtavan yleisön
- Saksan Drift Masters 2026: Aikataulu, suomalaiskuskit ja livelähetykset
- Rico Salmela nousi kohisten – suomalaislupaukselle vahva tulos Silverstonessa
- FIA suunnittelee isoa muutosta F1-autoihin
- Hurja siirtohuhu F1:ssä – Sergio Perez pois Cadillacilta?
- Valtteri Bottakselta suora viesti epäilijöille: ”Parhaat vuoteni ovat vielä edessä”
- Max Verstappen jakoi kovaa ylistystä F1:n nuorelle tähdelle
- Ralli SM:n ratkaisuhetket käsillä – sarja palaa tositoimiin Kiteellä
- Jari-Matti Latvala nostaa turvallisuuden pöydälle: ”Miksi rallin MM-sarjan pitäisi kilpailla siellä?”
- Toyotan data paljasti, mikä johti Sebastien Ogierin rajuun ulosajoon
- Thierry Neuville kritisoi Suomen MM-rallia – Sami Pajari eri linjoilla
- Jari-Matti Latvala nostaa turvallisuuden pöydälle: ”Miksi rallin MM-sarjan pitäisi kilpailla siellä?”
- FIA suunnittelee isoa muutosta F1-autoihin
- Hurja siirtohuhu F1:ssä – Sergio Perez pois Cadillacilta?
- Saksan Drift Masters 2026: Aikataulu, suomalaiskuskit ja livelähetykset
- Sebastien Ogierin kartanlukija kertoo pysäyttävistä hetkistä: ”Nostin katseeni ja näin suuret puut edessämme”
- Valtteri Bottas nappasi paikan MM-kisoihin
- Valtteri Bottas kertoi karun syyn keskeytyksilleen – ”Kaikki alkaa palaa”
- Valtteri Bottakselta suora viesti epäilijöille: ”Parhaat vuoteni ovat vielä edessä”