Sardiniassa nähdään yksi rallin MM-sarjan suurimmista hyppyreistä – ”Ei saa lähteä riehumaan”

Teemu Suninen, Esapekka Lappi ja Jari-Matti Latvala saavat Sardinian MM-ralliin seurakseen neljännen suomalaiskuskin, kun WRC3-luokassa Ruotsin MM-rallissa edellisen kerran viivalla nähty Taisko Lario palaa tositoimiin Peugeotin ratissa.
– Pitkä ajotauko on kohta ohi ja on aika palata jahtaamaan tammikuussa asetettua tavoitetta. Vaikka Sardinian kisa on meille uusi, niin uskomme vauhtimme riittävän kärkikahinoihin. En malta odottaa, että kisa alkaa ja päästään taas työntämään täysiä, Lario intoili.
– Olisi tietenkin ollut kiva ajaa enemmän, mutta WRC3-luokassa seitsemän kisaa lasketaan mukaan. Meillä on nyt takana kaksi rallia ja edessä vielä viisi, Lario laskeskeli.
Sardinian MM-ralli alkaa torstai-illalla, mutta perjantaina ajetaan ensimmäinen täysi työpäivä, yhteensä kahdeksan erikoiskoetta ja 122 EK-kilometriä. Lauantaina on vuorossa kilpailun pisin päivä, jonka aikana rallikaravaani kiertää seitsemän erikoiskoetta, joiden yhteismitta on 146 kilometriä. Lauantain reitillä on yksi MM-sarjan kuuluisimmista hyppyreistä, Micky´s Jump, joka on kahteen kertaan ajettavalla Monte Lernon erikoiskokeilla.
– Siellä pitää aloittaa maltilla. Ei saa lähteä riehumaan, vaikka kuinka tekisi mieli päästellä. Se voi olla kaksivetoiselle autolle aika kova haaste. Vaikka minulla ei ole Sardiniasta kokemusta, niin luulen, että tiet ovat aika samankaltaisia kuin Etelä-Ranskassa, jossa olen aiemmin ajanut paljon kilpaa, Lario mietiskeli.
Lähde: AKK:n tiedote
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Oscar Piastri on jo tehnyt F1-ennätyksen
- Brasilialaiskuski tulossa Valtteri Bottaksen tallikaveriksi
- Useita uusia kisoja tyrkyllä Formula ykkösiin
- Red Bull vahvisti Max Verstappenin tilanteen
- Tulevasta F1-kalenterista paljastuksia
- Max Verstappen antoi Mersulle rukkaset
- Näin näet Suomen MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Max Verstappen oli raivoissaan
- Lando Norris oli hyvä häviäjä – ei marmatusta
- Oscar Piastri näytti Lando Norrisille kaapin paikan
- Valtteri Bottaksesta herkullinen väite
- Valtteri Bottas palaa F1-kilpakuljettajaksi
- Brasilialaiskuski tulossa Valtteri Bottaksen tallikaveriksi
- Max Verstappen antoi Mersulle rukkaset
- Mercedes-pomo kommentoi hurjia huhuja Max Verstappenista
- Max Verstappen oli raivoissaan
- McLaren vastasi Max Verstappenille eturivillä
- Red Bull vahvisti Max Verstappenin tilanteen
- Oscar Piastri dominoi Span avaussessiota
- Kaisa Mäkäräinen ja Marcus Grönholm ajavat Jyväskylässä