Teemu Suniselta iso ralliuutinen – mutta mikä on Janni Hussin tilanne?
Teemu Suninen osallistuu rallin EM-sarjaan kaudella 2026, tiedottaa portugalilaistalli The Racing Factory.
The Racing Factory kertoo tiedotteessaan, että Sunisen liittyminen talliin on jälleen yksi merkki kunnianhimosta vahvistaa tiimin asemaa kansainvälisesti.
Myös Suninen on luonnollisesti innoissaan tuoreesta sopimuksesta.
– Olen erittäin tyytyväinen liittyessäni The Racing Factoryn mukaan vuoden 2026 ERC-kaudelle. Tämä tiiimi on erittäin motivoitunut, kunnianhimoinen, tulevaisuuteen suuntautunut ja aidosti halukas kasvamaan kansainvälisesti.
– ERC on äärimmäisen kilpailullinen mestaruussarja, joka vaatii paljon sekä kuljettajilta että tiimeiltä, joten uskon sen olevan erittäin mielenkiintoinen haaste. Olen motivoitunut aloittamaan tämän työn ja tuomaan oman kokemukseni siihen, jotta voimme saavuttaa vahvoja tuloksia, Suninen kommentoi tiedotteessa.
Autoa ja kartturia ei mainittu
The Racing Factory ei paljastanut tiedotteessaan, millä autolla Suninen kilpailee, mutta mediatietojen mukaan todennäköisesti Skoda Fabia RS Rally2 -kilpurilla.
Tiedotteessa ei myöskään kerrottu, toimiiko Sunisen kartturina Janni Hussi vai joku muu. Hussi nähtiin Sunisen vierellä aiemmin tällä kaudella Ruotsin MM-rallissa.
Suninen kertoi asiasta myös Instagram-tilillään, mutta Hussi ei ole maininnut asiasta lainkaan.
Rallin EM-sarja saadaan käyntiin Espanjassa 17.–19. huhtikuuta. Kausi pitää sisällään seitsemän kisaviikonloppua.
LUE MYÖS: Janni Hussi astui esiin – merkittävä paljastus tilanteestaan
LUE MYÖS:
- Se on siinä! Tuukka Taposelta mestarillinen näytös Madridissa
- Chilen rallin sunnuntain aikataulu ja tv-lähetykset
- Chilen MM-ralli 2026: Aikataulu, televisiointi ja tilanneseuranta
- Drift Masters -finaali 2026: Tulokset
- Tuukka Taposelta kylmäpäinen suoritus – joukkokolari väritti Madridin F3-kilpailua
- Lando Norrisilta uskomaton temppu – paalusta muodostui mieletön vääntö
- Valtteri Bottakselle varoitus Espanjan GP:n harjoituksissa
- F1-harjoituksissa erikoinen tilanne – Lewis Hamiltonia uhkaa rangaistus
- Madridin ensimmäinen formulakilpailu takana – näin kävi Tuukka Taposelle
- Mitä oikein tapahtui? IS: Sami Pajari sai rallilegendan hämilleen
- IL: Mika Salo laukoi suorat sanat Robin Räikkösen Red Bull -sopimuksesta
- Chilen MM-ralli 2026: Aikataulu, televisiointi ja tilanneseuranta
- MTV: Kalle Rovanperä latasi suorat sanat Sami Pajarin tilanteesta
- Kalle Rovanperä julkaisi mystisen videon – unelmaprojekti alkamassa!
- Suomalaislupaus dominoi Italiassa – sarjajohto jo 97 pistettä
- Max Verstappen latasi suoran arvion Robin Räikkösestä
- Chilen MM-rallin lauantain aikataulu ja tv-lähetykset
- Drift Masters -finaali 2026: Aikataulu, suomalaiskuskit ja livelähetykset
- Chilen MM-rallin torstain aikataulu ja tv-lähetykset
- WRC-tähti etsii uutta tallia – ”Aika alkaa käydä vähiin”