Ei sittenkään ”bilemoodia”? F1-tallin tekniikkapomo vähätteli huhuja hurjasta moottoripäivityksestään

Renaultin kerrottiin tuoneen Itävallan GP:hen uuden moottoripäivityksen, joka lisäisi auton tehoja aika-ajoissa. Nyt tekniikkapomo Bob Bell kuitenkin toppuutteli huhuja.
Uutisoimme aiemmin, että Renault olisi esittelemässä Itävallassa tuoreen ”bilemoodinsa” Mercedeksen jalanjäljissä (linkki uutiseen).
Kyseessä on erityinen moottoritila, joka lisäisi moottorin tehoja aika-ajoissa.
Renaultin tekniikkajehun Bellin mukaan uusi tekniikkapäivitys ei ole kuitenkaan aivan niin hurja uudistus.
– En ole aivan varma, kuvailisinko aika-ajojen mahdollisuuksiamme ”bilemoodina” aivan samalla tasoilla kuin muilla moottorivalmistajilla oli aiemmin, Bell arvioi Planet F1:lle.
Bell myöntää Renaultin olleen muita valmistajia jäljessä suorituskyvyn kehittämisessä varsinkin aika-ajojen osalta. Uudet päivitykset vievät asiaa eteenpäin, mutta dramaattisista muutoksista ei ole kyse.
– Ei, meillä on joitain parannuksia moottoriin, joita tulee kisa kerrallaan. Etsimme aina uusia tapoja lisätä näihin koneisiin hieman lisää suorituskykyä, tekniikkapomo korosti.
– Uskon Renaultin jääneen hieman kärjestä jälkeen sen osalta. Olemme kuitenkin alkaneet päästä kärryille siitä, ja meillä on nyt pieni parannus. Ero ei ole kuitenkaan kuin yön ja päivän välillä, Bell vakuutti.
Renaultin tallipäällikkö Cyril Abiteboul hehkutti kuitenkin eilen Autosportille, että parannus tehoihin on ”merkittävä”.
– Meillä on aika-ajoasetus nyt meille ja asiakastalleillemme. Aiemmin pystyimme lisäämään tehoa hitusen, mutta nyt hyppäys on merkittävä, tallipomo lupasi.
Lähteet: Autosport, Planet F1

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- McLaren tyrmäsi hurjan huhun Donald Trumpista
- Ferrari havittelee Red Bullin pomoa
- McLaren-tähdeltä rehti ja karu tilitys: ”Tein itsestäni pellen”
- Hurjaa draamaa Kanadan GP:ssä: McLaren-kuljettajat kolaroivat kilpailun loppuhetkillä
- Kanadan GP:ssä surullinen hetki: Murmeli jäi Lewis Hamiltonin Ferrarin alle
- Kanadan aika-ajoissa sensaatio: Mercedeksen George Russell paalulle viime hetkillä
- F1-tuomari on hyllytetty Kanadan GP:stä – syynä kommentit Max Verstappenista
- Ferrarin myrsky yltyy: Charles Leclercille hurja kolari Kanadan harjoituksissa
- Vahvistus: Lance Stroll tekee paluun Kanadassa
- F1-sarja matkaa jälleen Pohjois-Amerikkaan – tässä Kanadan GP:n lähetysajat