Ongelmissa rypevän F1-tallin pomo sättii itseään – jakoi kehuja kuitenkin viime kisasta
Kuva: Getty Images
Williamsin tekninen johtaja Paddy Lowe myöntää, että talli ei ole tehnyt kuluneella tarpeeksi hyvää työtä.
Williams on valahtanut kaudessa keskikastin parhaista talleista koko sarjan huonoimmaksi. Auto ei ole ollut kuskien mieleen ja asiaa ei ole helpottanut, että tallin kuskeina ajavat tulokaskuski Sergei Sirotkin ja toista kauttaan ajava 19-vuotias Lance Stroll.
– Emme ole tiiminä tehneet tarpeeksi hyvää työtä kehittäessämme FW41:tä, Lowe tunnusti suoraan.
Espanjassa Stroll sai autonsa kulkemana jo paremmin ja tuli maalin yhdentenätoista. Venäläiskuski Sirotkinilla oli puolestaan vielä isoja ongelmia auton kanssa.
– Lancen kohdalla jäimme niukasti pisteiltä loistavan ensimmäisen kierroksen jälkeen, joka nosti hänet sijalle kaksitoista. Hän pystyi vielä parantamaan sijalle yksitoista todella hyvän ja tasaisen vauhdin sekä renkaiden hallinnan ansiosta, Lowe kehui Strollin suoritusta Espanjan GP:ssä.
– Sergeillä oli vaikeampi viikonloppu, koska hän kärsi auton tasapainosta, Lowe kertoi auton kanssa ilmenneistä ongelmista.
Lähde: PlanetF1
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- MM-ralli palaa Skotlantiin – edellisestä kisasta yli 30 vuotta
- SuomiF1 Podcast: F1-kuskin raju kohtelu nousi jälleen esiin – ”Sinä olet ongelma”
- Kipuihin Kiinan GP:n keskeyttänyt Fernando Alonso pitää huumoria yllä: ”Häviämme akkumestaruuskilpailun”
- Max Verstappen raivosi faneille Kiinan GP:n jälkeen – ”Jos pidät tästä, et tiedä lajista mitään”
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Palkintopallilla hulvaton moka – Kimi Räikkönen Kiinan GP:n voittajaksi
- Kyynelten sunnuntai moottoriurheilussa – Takamoto Katsuta ja Kimi Antonelli liikuttuivat voittojensa jälkeen
- Japanin GP 2026 – F1 | Aikataulu, tv, tulokset
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- Kiinan GP:n harjoituksissa selkeä marssijärjestys