Vaikka Red Bull -tähti Daniel Ricciardoa on huhuttu kovasti Kimi Räikkösen korvaajaksi Ferrarilla, on italialaistalli Motorsportin tietojen mukaan kääntymässä suomalaistähden puoleen.

Motorsportin toimituspäällikön Franco Nugnesin mukaan Ferrari aikoo tarjota Räikköselle jatkosopimusta. Suomalaisen osakkeita ovat epäilemättä nostaneet miehen mainio alkukausi.

Konkarikuski on yltänyt toistuvasti vakuuttaviin aika-ajotuloksiin. Palkintokorokkeelle Ferrari-tähti on noussut jopa kolmesti. MM-pisteissä Räikkönen on jopa neljäntenä viiden osakilpailun jälkeen.

Vakuuttavasta vauhdista huolimatta suomalaisen pistesaldoa ovat verottaneet kaksi keskeytystä, jotka eivät tosin johtuneet hänestä itsestään.

Nugnes korosti artikkelissaan Räikkösen tallitoverin ja Ferrarin ykköskuskin aseman tallin silmissä mitä ilmeisimmin saaneen Sebastian Vettelin mielipiteen merkitystä.

Saksalaisen puheilla tiedetään olevan paljon painoarvoa toisen kuskin valinnassa. Räikkönen ja Vettel ovat tunnetusti tulleet hyvin toimeen, joten suomalaisen jatkaminen tallissa olisi siinäkin mielessä luonnollinen ratkaisu.

On otettava myös huomioon, että Räikkönen suostuisi oletettavasti pienempään palkkioon kuin kunnianhimoinen Ricciardo.

Lähde: Motorsport