Loebin sensaatio poikimassa vieläkin enemmän MM-ralleja? Tallikaveri maalailee kuvaa unelmatiimistä
Kuva: Getty Images
Citroenin rallitallin johtaja Pierre Budar on avoin ajattamaan rallilegenda Sebastien Loebia myös lisää tulevalla kaudella.
Viime viikonloppuna Meksikossa paluun MM-karkeloihin kolmen vuoden poissaolon jälkeen tehnyt Loeb johti upeasti kilpailua, ennen kuin rengasrikko pudotti hänet lopulta viidenneksi. Suoritus osoitti tällä kaudella vielä Korsikassa ja Espanjassa esiintyvän yhdeksänkertaisen maailmanmestarin olevan edelleen maailmanluokan rattimies.
– Meillä on sopimus hänen kanssaan vain kolmesta rallista, mutta aiomme avata lisäneuvottelut ja katsoa, mitä voimme tehdä. Uskon, ettei huoltoalueelta löydy yhtäkään tallia, joka ei haluaisi pestata häntä riveihinsä koko vuodeksi. Meksiko osoitti hänen olevan edelleen huikaiseva ja nopea kuljettaja, Budar intoilee Autosportille.
Loebin keikat Citroenilla ovat pois tallin vakituisen kuljettajan Craig Breenin ajotehtävistä. Toista Citroenia koko kauden ajava Kris Meeke näkisi koko kolmikon ansaitsevan paikan tallissa.
– Hänen suorituksensa oli uskomaton. Olen aina halunnut hänet osaksi tiimiä, mutta haluaisin myös Breenin pääsevän ajamaan. Kuvitelkaa millainen kolmikko Citroenilla olis ikäsissään, jos saisimme kaikki ajaa samassa rallissa, Meeke maalailee.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jyväskylän MM-ralliin hurjia uudistuksia – legendaarisin pätkä jätettiin sivuun
- Toto Wolff kimpaantui vilppiväitteistä – tulinen viesti kilpailijoille
- F1-maailmanmestari Jenson Button siirtyy Aston Martinin riveihin uudessa roolissa
- Ralf Schumacher Ferrarin protestipuheista: ”Heidän pitäisi pitää suunsa kiinni”
- Uusi tieto Kalle Rovanperästä – häipyi vaivihkaa Uudesta-Seelannista
- Tunturirallin tulokset: Elfyn Evans piti kovinta vauhtia – Esapekka Lappi ajoi voittoon
- Entinen Haas-pomo Günther Steiner houkutteli F1-kuljettajan MotoGP-projektiin
- Valtteri Bottas summasi avaustestit – Cadillac kohtasi karut realiteetit
- Harmin paikka – Kalle Rovanperän viikonloppu totaalisesti pilalle
- Barcelonan testit päätökseen – Lewis Hamilton viikon nopein, Valtteri Bottas keräsi arvokkaita kilometrejä
- Tunturirallin tulokset: Elfyn Evans piti kovinta vauhtia – Esapekka Lappi ajoi voittoon
- F1-testit Barcelonassa – ennakkosuosikki kärjessä, Williamsin tilanne herättää ikäviä muistoja
- Barcelonan testit päätökseen – Lewis Hamilton viikon nopein, Valtteri Bottas keräsi arvokkaita kilometrejä
- Valtteri Bottas summasi avaustestit – Cadillac kohtasi karut realiteetit
- Toni Vilander nostaa yhden kuljettajan ylitse muiden – “sopeutuvin uuteen F1-aikakauteen”