Mercedeksen tähtikuljettajien Lewis Hamiltonin ja Valtteri Bottaksen kemioita epäiltiin kauden mittaan usein. Tiukoista kilpailutilanteista huolimatta viime kauden maailmanmestaruuden napannut Hamilton oli erittäin tyytyväinen uuteen tallikaveriinsa. Brittitähti kehuikin suomalaiskuskia maasta taivaisiin tuoreessa Planet F1:n haastattelussa.

Hamilton jakoi Bottakselle tunnustusta muun muassa nopeasta sulautumisestaan uuteen talliin.

– Valtteri oli loistava tallikaveri tänä vuonna. Ei ole helppo tulla yhtäkkiä uuteen talliin, kun on jo valmistautunut aloittamaan kautensa muualla. Siinä on todella lyhyt aika tutustua tiimiin, opetella uudet järjestelmät ja totutella uusiin työkaluihin. Kestää usein pitkään oppia ajamaan uutta autoa, mutta hän otti sen haltuun todella nopeasti, Hamilton kehui.

Erityisen ylpeä nelinkertainen maailmanmestari oli suomalaisen kyvystä nousta kesken kauden iskeneestä suvantovaiheesta takaisin mukaan mestaruustaisteluun.

– Mestaruudesta taistelemisen paineita ei ole helppo käsitellä. On paljon kuskeja, jotka ovat pärjänneet jonkin aikaa hienosti, mutta pudonneet sitten nopeasti pohjalle. Monet eivät koskaan palaudu siitä henkisestä taistelusta, mitä me koemme. Valtteri on kuitenkin todella vahva luonne, ja hän tuli takaisin noustakseen mukaan MM-kamppailuun, Hamilton hehkutti.

Bottaksen loppukauden vahvat kehitysaskeleet lupaavat hyvää ensi kaudeksi. Tämän tiedostaa myös Hamilton, joka paljasti kunnioittavansa 28-vuotiaan nastolalaisen kykyjä jatkossa entistä enemmän.

– Odotan, että hän on vielä vahvempi ensi vuonna. Aion varmasti olla varpaillani, Hamilton tunnusti.