Suomalaiset rallikuljettajat ylsivät 15 vuotta sitten hurjaan temppuun – ei ole nähty sen jälkeen
Kuva: Getty Images
Ralli on suomalaisten kansallisurheilua, eikä syyttä. Sinivalkoiset kuljettajat ovat niittäneet vuosikymmeniä menestystä pienelle valtiollemme.
Tasan 15 vuotta sitten tästä nähtiin erinomainen esimerkki. Marcus Grönholmin, Tommi Mäkisen ja Harri Rovanperän noustessa karttureineen kauden 2002 Uuden-Seelannin MM-rallin palkintopallille pystyivät kaikki osallistujat laulamaan voittajan kunniaksi soitettua kansallishymniä.
Kyseessä on edellinen kerta, kun MM-sarjan kärkikolmikko edustaa samaa maata. Suomalaisille touhu oli toki tuttua, sillä sarjan historia on nähnyt lukuisia vastaavia tapahtumia aiempinakin vuosina.
Samaan temppuun yllettiin Uudessa-Seelannissa myös vuonna 1999. Tuollon voittajaksi ajoi Mäkinen, kannoillaan Juha Kankkunen ja Toni Gardemeister.
Tuossa viidentoista vuoden takaisessa päivässä on kuitenkin myös hieman surullisempi merkintä. Grönholm varmisti voitollaan uransa toisen maailmanmestaruuden, mutta käsittämätöntä kyllä se on edelleen myös viimeisin suomalaisen ajama MM-titteli.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- MM-ralli palaa Skotlantiin – edellisestä kisasta yli 30 vuotta
- SuomiF1 Podcast: F1-kuskin raju kohtelu nousi jälleen esiin – ”Sinä olet ongelma”
- Kipuihin Kiinan GP:n keskeyttänyt Fernando Alonso pitää huumoria yllä: ”Häviämme akkumestaruuskilpailun”
- Max Verstappen raivosi faneille Kiinan GP:n jälkeen – ”Jos pidät tästä, et tiedä lajista mitään”
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Palkintopallilla hulvaton moka – Kimi Räikkönen Kiinan GP:n voittajaksi
- Kyynelten sunnuntai moottoriurheilussa – Takamoto Katsuta ja Kimi Antonelli liikuttuivat voittojensa jälkeen
- Japanin GP 2026 – F1 | Aikataulu, tv, tulokset
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- Kiinan GP:n harjoituksissa selkeä marssijärjestys