McLaren ei aio lainata hurjaa jälkeä tekevää superlupaustaan muille talleille
McLarenin toimitusjohtaja Zak Brown haluaa antaa brittitallin seuraavalle kuljettajatalismaanille, Lando Norrisille, mahdollisuuden kypsyä rauhassa täyteen kukoistukseensa. Brown hätistää samalla muut tallit pois kuljettajansa rekrytointia haaveilemasta.
17-vuotias Norris johtaa tällä hetkellä Euroopan F3-sarjaa. Brittikuski on hallinnut sarjaa tänä vuonna mielin määrin, mistä kiitoksena nuorukainen pääsi jo F1-auton rattiin elokuun testeissä.
Norrisia pidetään yhtenä tulevaisuuden huippunimistä, mutta McLarenilla hänen kanssaan aiotaan ottaa rauhassa. Brownin mukaan Norrisia ei haluta saada mukaan kuninkuusluokkaan jo ensi kaudeksi hinnalla millä hyvänsä.
– Suunnitelmamme on ajattaa häntä F2-sarjassa ensi vuonna. Häneltä löytyisi varmasti vauhtia pärjätä jopa formula ykkösissä, mutta haluamme varmistaa hänen etenevän kohti huippua omassa tahdissaan, Brown toteaa.
– Hän on tulevaisuuden tähti, mutta tällä hetkellä emme edes harkitse hänen lainaamistaan muihin talleihin.
McLarenin oma kuljettajatilanne ensi kautta koskien on vielä auki. Stoffel Vandoorne jatkaa tallissa, mutta Fernando Alonso ei ole vielä tehnyt päätöstään jatkonsa suhtene.
LUE MYÖS:
- Mercedes tyrmäsi McLarenin aika-ajoissa – Valtteri Bottakselle karu nöyryytys
- 18-vuotias suomalainen näyttävään voittoon Italian F4:ssä – F1-unelma elää vahvana
- Mercedekset ottivat rajusti yhteen Kanadan sprintissä ja tunteet kuohahtivat: ”Tuosta pitäisi tulla rangaistus”
- Valtteri Bottaksella epäonnea – Cadillac yllätti silti
- Max Verstappen katkaisi siivet lopettamishuhuilta: ”Jos mitään hullua ei tapahdu”
- Hurja putki päätökseen – Esapekka Lappi ajoi ulos
- Mercedes pysäyttämätön Kanadan sprinttiaika-ajoissa – konkarikuskin matka tyssäsi valliin
- Toyota-tähdeltä yllättävä kommentti Hyundain vauhdista
- Jari-Matti Latvala vaihtoi englanninkielisiin nuotteihin – japanilaiskartturille kova haaste Kreikassa
- F1-harjoituksissa riitti romua – Mercedes pelottavan vahva
- MM-rallin kulisseista vuoti iso uutinen: uusi valmistaja tulossa mukaan
- Vaimo vahvisti IS:lle: Mika Saloa puukotettu Thaimaassa
- Kiistelty F1-hahmo lähtökuopissa – ”Hänen päivänsä ovat luetut”
- Drift Mastersissa upea suomalaisonnistuminen: ”Unelmien täyttymys”
- Halpa arkiauto keskellä miljoonakalustoa – Dacia Logan nousi Nürburgringin tähdeksi
- Yle: Luonnonsuojelijoiden vaatimus hylättiin – Toyotan rallitallin jättihanke etenee
- Kimi Räikkönen oli lähellä yllätyssiirtoa – F1-pomo muistelee katkeraa pettymystä
- Mika Salo paljasti Uunolle – näin hän joutui puukotuksen uhriksi
- Valtteri Bottas hirmuvedossa – ajoi ylivoimaiseen voittoon!
- Formulasirkus matkaa Pohjois-Amerikkaan – tässä Kanadan GP:n lähetysajat