Tällä päivämäärällä: Tärkeä suomalainen merkkipaalu – näin Keke Rosberg teki sinivalkoista F1-historiaa
Kuva: Getty Images
Voittajat muistetaan aina. 29. elokuuta vuonna 1982 päivänvalonsa näki tämä suomalainen merkkipaalu. Tilastoista ensimmäinen osallistuminen, piste- ja palkintopallisija sekä paalupaikka oltiin jo nähty, mutta nyt Keijo ”Keke” Rosberg ajoi itsensä yksittäisistä tuloksista tärkeimmän: osakilpailuvoiton.
Tuo merkkipaalu taottiin Ranskassa, vaikka kilpailu Sveitsin GP:nä ajettiinkin.
Näin merkkipaalu syntyi
Kausi 1982 on jäänyt F1-historiaan sen kenties värikkäimpänä ja dramaattisimpana. Teknisten vallankumousten lisäksi vakavat onnettomuudet sekä taistelut sekä radalla että kulisseissa pitivät huolen, ettei taistelu maailmanmestaruudesta menettänyt jännitystään missään vaiheessa kautta.Kolme kierrosta ennen maalia lippumies käveli pääsuoralla, tarkoituksenaan liputtaa koitos päättyneeksi Prostin voittoon.Dijoniin, Sveitsin GP:n tapahtumapaikalle saavuttaessa Rosberg oli MM-pisteissä toisena. Kärkimies Didier Pironi oli kuitenkin ulkona taistelusta. Pari viikkoa aiemmin sattunut vakava onnettomuus päätti miehen uran formula ykkösissä, mutta kauden aloittaneesta tallikaveristaan Gilles Villeneuvesta poiketen hän säilytti henkikultansa romuttuneessa Ferrarissaan. Kauden kääntyessä loppupuolelleen sovitettiin mestarisuosikin viittaa hieman yllättäen Rosbergin harteille. Miehen, joka ajoi ensimmäistä kertaa urallaan. Miehen, joka ei ollut voittanut koskaan edes yhtäkään osakilpailua. Lähellä se oli ollut. Edelliskisassa Itävallassa se ei olisi itse asiassa voinut kovin paljoa lähemmäksi tulla. Rosberg hävisi ykkössijan lopulta karvaasti vain 0,050 sekunnilla Elio de Angelikseen nähden. Ykkössija roikkui ilmassa, mutta sen osumiselle kohdalle Dijonissa ei ollut etukäteen suuriakaan odotuksia. Aika-ajoja hallitsivat Renaultit, jotka ottivat kaiken irti väkivahvoista turbomoottoreistaan. Formula ykköset elivät kaudella 1982 murrostaan. Jo vuosia mukana olleista turbomoottoreista oltiin vihdoinkin onnistuttu karsimaan pois suurimmat tekniikkamurheet, joten vapaasti hengittävien moottoreiden aikakausi oli tulossa päätökseensä.
Rosbergin Williamsia vauhditti vuosia menestystä niittänyt, mutta nyt valta-asemansa muille menettänyt Ford Cosworth, vapaastihengittävien voimanlähteiden kuningas.Rosbergin Williamsia vauhditti vuosia menestystä niittänyt, mutta nyt valta-asemansa muille menettänyt Ford Cosworth, vapaastihengittävien voimanlähteiden kuningas. Aika-ajoissa Rosberg ajoi itsensä kahdeksanteen lähtöruutuun. Tulos ei ollut ideaali, mutta Williamsin kyseisen kauden vireelle normaali. Suomalainen tiesi autonsa potentiaalin pääsevän loistoonsa vasta itse viikonlopun päätapahtumassa. Kilpailussa Rosberg rakensi nousuaan rauhassa. Menohaluja haittasi Alfa Romeon Andrea de Cesaris, joka ei kierroksella jääneenäkään halunnut siirtyä sivuun Rosbergin tieltä. Voi vain kuvitella, millaisia tiimiradioviestejä televisiolähetyksiin oltaisiin saatu, mikäli tuonaikainen teknologia olisi sen mahdollistanut.
Voi vain kuvitella, millaisia tiimiradioviestejä televisiolähetyksiin oltaisiin saatu, mikäli tuonaikainen teknologia olisi sen mahdollistanut.Kymmeniä kierroksia kestäneen tuskan jälkeen Rosberg ohitti italialaisen, mutta pian Alfa Romeo ilmestyi käsittämätöntä kyllä uudelleen suomalaisen tielle spinnauksesta johtuen. Toisessa ohituksessaan Rosberg käytti jo hieman kovempia otteita. Kun 80 kierroksen mittaisesta kilpailusta oli ajettu yli puolet, ajoi Rosberg kolmantena. Kärjessä painoivat Renaultit, mutta peli ei ollut missään nimessä selvä. Ranskalaismerkin autot olivat eittämättä kauden 1982 nopeimmat kilpurit, mutta raaka voima ei tullut ilman haittatekijöitä. Luotettavuuden kanssa sai aina jännittää, mutta löysäilyyn Dijonissa paalupaikalle ajaneella Alain Prostilla ja hänen tallikaverillaan Rene Arnoux’lla ei ollut varaa. Takaa lähestyi kovaa vauhtia Williamsin suomalaisässä, joka ei halunnut tyytyä kolmanteen sijaan. Kierros kierrokselta Rosberg lähestyi Renaulteja. Sitten gallialaisten taivaaseen ilmestyi ensimmäinen myrskypilvi. Arnouxin kone alkoi nikottelemaan, ja pian auto hyytyi lopullisesti radan reunaan. Rosberg oli nyt toinen, ja nyt hätä nousi jo kilpailujohdollakin. Tietynlainen amatöörimäisyys näkyi formulamaailmassa vielä noina päivinä. Nykyisenkaltaista tiukkaa, kaikkea toimintaa pyörittävää organisaatiota ei ollut, vaan kisajärjestäjät saivat vapauksia osakilpailuiden järjestämisessä. Nyt ruutulippumies yritti pelastaa ranskalaisten kunnian. Kolme kierrosta ennen maalia lippumies käveli pääsuoralla, tarkoituksenaan liputtaa koitos päättyneeksi Prostin voittoon. Onneksi aie huomattiin nopeasti, ja teko estettiin Williams-henkilökunnan toimesta. Prost ja Rosberg saivat taistella kilpailun voitosta kunniakkaasti koko kisamitan. Dijonin rata oli 3,8 kilometriä pitkä vauhtirata, jonka pääsuora itsessään oli kilometrin mittainen. Suorilla Prost pystyi pitämään Rosbergin kurissa, mutta mutkaisella osuudella Williamsin vauhtietu oli silminnähtävää. Tärkeä ohitus tapahtui kilpailun toiseksi viimeisellä kierroksella. Prost teki pienen virheen, ja Rosbergilta ei tarvinnut kahdesti kysyä ohitusliikettä. Ranskalaiset eivät voineet kuin ihmetellä sinivalkoisen viiksiniekan painaessa maisemaan Gallian kansallisylpeydeltä. Hämilleen meni myös lippumies, joka ei älynnyt heiluttaa ruutulippua varsinaisen kilpamatkan tullessa täyteen. Vai yrittikö hän pedata Prostille vielä yhtä lisäkierrosta johtopaikan takaisinsaamiselle? Emme tiedä, emme välitä. Podiumille sunnuntain juhlituin sankari sai seurakseen Prostin ja Niki Laudan, joka onnitteli uutta GP-voittajaa rehdisti. Rosbergin voitto nosti hänet samalla myös MM-sarjan kärkeen, kun kaudesta oli jäljellä enää kaksi osakilpailua. Paria kuukautta myöhemmin Rosberg tulisi kirjoittamaan vielä yhden, merkittävän uuden virstanpylvään suomalaiseen F1-tarinaan.
LUE MYÖS:
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Esapekka Lappi lopettaa ralliuransa – edessä vielä yksi kilpailu
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Tätä ei ihan joka päivä näe! Max Verstappen teki 100 ohitusta 35 minuutissa – katso video
- Sami Pajarin mestaruushaaveille jättimäinen takaisku – päätöskisa peruttiin
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Pawel Korpulinski Drift Mastersin mestariksi kotiyleisön edessä – katso lopullinen pistetilanne
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Red Bullilta takaraja Isack Hadjarille – Liam Lawson odottaa ratkaisua
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki

