Porsche ei kiellä valmistelevansa paluuta F-ykkösiin. Kaikkien yllätykseksi automerkki päätti vetäytyä kestävyysajojen Le Mans -sarjan LMP1:stä.

Jokin aika sitten F1-johtaja Chase Carey vihjaili mm. Porschen mahdollisesta paluusta.

Porsche kehittää parhaillaan uutta erityisen tehokasta moottoria, jonka uumoillaan olevan pohjana paluulle F-ykkösiin. Porsche on myös pitämässä kaikki LMP-projektin työntekijänsä yhä palkkalistoillaan, mikä vihjaa jostakin uudesta suuresta suunnitelmasta.

– Me tarvitsemme kaikkia näitä ihmisiä tulevaisuudessakin. Tämä upea tiimi on erittäin motivoitunut ja sillä on valtava määrä tietoa sekä taitoa. On hyvä, että meillä on ihan konkreettinen tulevaisuuden suunnitelma näille insinööreille, mekaanikoille ja jopa kuljettajillemme, vihjaa Porschen tutkimus- ja kehitysjohtaja Michael Steiner Auto Motor und Sportille.

Kukaan ei silti vielä tiedä, mikä tuo suunnitelma on. Joka tapauksessa moni uskoo Porschen tulevan F1:een ainakin moottorivalmistajana kauden 2020 sääntöuudistuksen jälkeen.

– Kuten muutkin valmistajat, FIA on kutsunut meidät keskustelemaan tulevista F1-moottoreista. Me emme tällä hetkellä tee töitä F1-moottorin kanssa, mutta teemme konseptimoottoria. Emme kuitenkaan ole vielä päättäneet, mitä tällä moottorilla tulemme tekemään, Steiner sanoi mystisesti.

Porsche oli viimeksi mukana F1:ssä moottorinvalmistajana Footworkille 1991, omana tiiminään se kilpaili kuninkuusluokassa viimeksi 1962.