Sähköformuloiden Formula E on noussut nopeasti melkoiseen suosioon, mutta talousluvuissa se ei ainakaan vielä näy.

Avausvuosi toi 62,7 miljoonan euron tappiot, toinen 33,7 miljoonan. Silti sarja kiinnostaa autonvalmistajia ja sillä on kova halu jatkaa kasvuaan.

Sarjan toimitusjohtaja Alejandro Agag ei ole kuitenkaan huolissaan.

– Kaikki menee ihan suunnitelmiemme mukaan. Suunnitelmiin nähden talouspuolella menee paljon odotettua paremmin. Olisimme voineet tehdä plusmerkkisen tuloksen jo tänä vuonna, mutta päätimme satsata investointeihin markkinointi- ja promootiopuolella, Agag selvittää Reutersilla.

– Halusimme lisätä kalenteriin kilpailuja kuten New Yorkin, ensimmäinen kilpailu siellä oli toki kallis meille.

– On vain meistä itsestämme kiinni, koska haluamme päästä omillemme. Mutta saattaa hyvin olla, että jatkamme isojen investointien linjalla. Formula E:stä on tullut autonvalmistajille sarja, mihin he lähtevät halukkaasti ja mielellään mukaan. Ja siihen on syynsä.

– Yksi on tietenkin sähkö, sillä kaikki valmistajat panostavat sähköautoihin juuri nyt hyvin paljon. Me olemme hyvä alusta tuoda esille ja julkisuuteen sähköteknologiaa ja sähköautoja.

– Toinen syy löytyy kustannuksista. Formula E -tiimin vuosikustannukset ovat hyvin kohtuulliset.

Tiimit pyörivät noin 10-15 miljoonan euron budjeteilla, kun F1-tiimien budjetit ovat vähintään 250 miljoonan euron luokkaa.

– Jos automerkki haluaa tuhlata paljon rahaa, se menee F1:een, sillä sitä ei voi Formula E:ssä tehdä. Jos rahaa ei haluta polttaa rajattomasi, me olemme mainio vaihtoehto, Agag muistuttaa.

– Meillä on jo nyt paljon eri autonvalmistajia mukana ja se määrä on vain kasvamassa ihan lähitulevaisuudessa.