Mika Salon F1-asema vakiintui ”ota tai jätä” -tarjouksella: ”Se oli huono sopimus kannaltani”

Mika Salo käy lävitse F1-uraansa SuomiF1-sivuston videosarjassa. Vuodet Tyrrell-tallissa sementoivat suomalaisen aseman F1-tähtenä.
Salo paljastaa aina lupaaville kuljettajille silmää omanneen Ken Tyrrelin ottaneen häneen yhteyttä heti kauden 1994 päätyttyä. F1-maailma kiinnosti, vaikka perinteisellä tallilla ei ollut tarjota realistisia mahdollisuuksia kärkitaistoon.
Kiinostus oli molemminpuolista, mutta sopimusasioista väännettiin koko talvitauko.
– Nimet iskettiin sopimuspaperiin vasta pari viikkoa ennen kauden alkua. En ehtinyt testaamaan autolla lainkaan. Sopimus oli tyyliltään ”ota-tai-jätä” ja minun kannalta huono, mutta F1-sopimus kuitenkin. Otin sen, ja sen kanssa olin sitten jumissa tallissa kolme vuotta, Salo muistelee.
Aika Tyrrelillä oli Salon mukaan kuitenkin hyvä ja opettavainen. Kokenut tiimi paiski kovasti töitä, ja erinomaisten suunnittelijoidensa Harvey Postlethwaiten ja hänen apurinsa Mike Gascoynen ansiosta autot olivat aina toimivia. Valitettavasti muilla osa-alueilla annettu tasoitus eväsi kaikki mahdollisuudet huipputuloksiin.
Videolla Salo kertoo tarkemmin vuosistaan tallissa. Katso myös aiemmat osat SporttiTV-kanavalta tästä!
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Horner hyvästeli Red Bullin – murtui kyyneliin
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan