Mercedeksen brittikuski Lewis Hamilton epäilee Ferrarin valitsevan ykköskuskinsa hyvinkin pian.

Alkukauden perusteella Ferrarin Sebastian Vettel olisi luonnollinen valinta tallin ykköskuljettajaksi, mikäli Hamiltonia on uskominen, sillä saksalainen johtaa tällä hetkellä kuljettajien MM-sarjaa kolmentoista pisteen erolla Hamiltoniin, katso sarjatilanne tästä.

Kimi Räikkösen ero Vetteliin on kasvanut jo 37 pisteeseen, ja suomalainen on onnistunut sijoittumaan kolmen joukkoon tällä kaudella vain kerran. Vettel puolestaan on noussut korkeimmalle korokkeelle jo kahdesti neljässä kilpailussa.

Hamilton uskoo olevan vain ajan kysymys, että milloin Ferrari valitsee ykköskuljettajakseen paremmin menestyvän kuljettajan.

– Siten Ferrarilla toimitaan, he keskittyvät aina vain yhteen kuljettajaan. Enkä näe sen muuttuvan, Hamilton kommentoi Sky Sportsille.

Mikäli Hamiltonin epäilykset pitävät paikkansa, on hyvinkin mahdollista, että Räikkösen on tyytyminen tulosten valossa kakkoskuljettajan rooliin.

Lähde: Fox Sports Asia