Lewis Hamilton yllättää: ”Muuttakaa sääntöjä useammin, ettei kukaan pääse dominoimaan”

Lewis Hamilton on sitä mieltä, että F1-päättäjien pitäisi maustaa sääntöjä useamminkin uuteen kuosiin, ettei yksi tiimi pääsisi dominoimaan liiaksi – kuten hänen oma tallinsa Mercedes on tehnyt kolme viime vuotta.
V6-hybridimoottorien aikakauteen siirryttiin 2014, sen jälkeen Mercedes on ollut suvereeni hallitsija. Hamilton ei ole yksinvallan kannattaja.
– Mitä enemmän on kilpailua, sitä upeampaa on voittaa. Olen todella innoissani, kun kilpailua näyttää nyt tulevan, Hamilton sanoo Crash.netillä.
– Se ei ole todellakaan huono asia. Ja juuri siksi sääntöjä pitäisi mielestäni muuttaa paljon useammin kuin kolmen vuoden välein.
– Monesti sääntömuutoksien seurauksena joku tiimi pääsee dominoimaan, ja heitä on hankala tavoittaa. Samoilla säännöillä autoa ei voi kehittää valtavan paljon kauden aikana. Se jolla on kärkitiimeistä etu, on vahvin. Kun säännöt rajoittavat kehitystyötä, eivät muut kärkitiimit pysty tavoittamaan karkulaista, Hamilton sanoo.
– Isojenkin uudistusten tekeminen ainoastaan maustaa peliä mukavasti. En ole koskaan nähnyt faneja yhtä innoissaan, mitä he ovat tällä kaudella. Kukaan ei vielä avauskilpailun jälkeenkään tiedä, mitkä ovat oikeat voimasuhteet. Jatkossa F1-tarvitsee juuri tällaisia muutoksia lisää.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Ajaako Valtteri Bottas Cadillacilla? Näin tallipäällikkö kommentoi kuumaa huhua
- Lähde: Max Verstappen vaihtaa tallia – hyväksynyt Toto Wolffin tarjouksen
- McLaren-tähdeltä painava viesti kotikisansa alla – ”Älkää buuatko hänelle”
- Max Verstappenilta huolestunut päivitys
- Valtteri Bottaksen nimi nostettiin jälleen esiin – F1-floppitalli vaihtamassa kuskia toistamiseen
- Rangaistus – Kimi Antonellilta kallis sukellus
- Lando Norrisin painekattila kesti – Sauber-kuskille uran ensimmäiset MM-pisteet
- F1-kisassa dramaattinen startti – Max Verstappen kolattiin ulos kisasta
- F1-sarjan klassikkokisalle pitkä jatkosopimus
- Tuukka Taposella ankea viikonloppu Itävallassa
- Lähde: Max Verstappen vaihtaa tallia – hyväksynyt Toto Wolffin tarjouksen
- Rangaistus – Kimi Antonellilta kallis sukellus
- McLaren-tähdeltä painava viesti kotikisansa alla – ”Älkää buuatko hänelle”
- Keskeytys – Tuukka Taponen kolattiin tylysti ulos
- Mercedes-pomolta jättipaljastus: Talli neuvottelee Max Verstappenin kanssa
- Max Verstappenilta huolestunut päivitys
- Valtteri Bottaksen nimi nostettiin jälleen esiin – F1-floppitalli vaihtamassa kuskia toistamiseen
- Lando Norris palasi ja tykitti pohja-ajan – McLarenit karkumatkalla
- F1-debytantti säväytti harjoituksissa – George Russell nopein
- Tuukka Taposelle jättipettymys Itävallassa