Vielä pari viikkoa sitten McLarenin nuori tulokas Stoffel Vandoorne painotti kärsivällisyyttä Hondan ongelmien kanssa. Ei painota enää avauskilpailun jälkeen.

Fernando Alonso on jo ilmaissut tuskansa tilanteeseen moneen kertaan, nyt oli belgialaiskuljettajan vuoro.

– Ainoa positiivinen asia kilpailussa oli se, että pääsin maaliin. En todellakaan odottanut sitä, kertoi viimeisenä maaliin saapunut Vandoorne La Derniere Heurelle.

– Ajelin vain loppuun, ei ollut mitään mahdollisuuksia taistella kenenkään kanssa. Se on olemattomilla tehoillamme täysin mahdotonta. Olemme kuin eri sarjassa muihin verrattuna.

– Meillä on hitain auto kaikista. Tilanne on todella huolestuttava, Vandoorne sanoi.

Vandoorne ajoi välillä parempia kierrosaikoja kuin keskeyttänyt tallikaveri Fernando Alonso, mutta se ei nuorta miestä lämmittänyt.

– En edes vertaile niitä aikoja keskenään. Olin viimeisenä, eikä mitään taistelua ollut kenenkään kanssa. Ei ole kiva ajaa kilpaa, kun on kolme sekuntia kärkeä hitaampi jokaisella kierroksella.