Williamsin Felipe Massa vastasi Barcelonan toisten testien avauspäivän nopeimmasta kierrosajasta. Brasilialainen voi olla päivän suoritukseensa tyytyväinen, sillä hyvän kierrosajan lisäksi konttiin kertyi myös hurja kierroslukema.

Massa kiersi rataa ympäri kaikkiaan hurjat 168 kierrosta seitsemän ajotunnin aikana. Samaan määrään pääsi myös Ferrarin Sebastian Vettel, joka oli tulosluettelon kolmanneksi nopein.

Mercedeksen Valtteri Bottas ajoi iltapäivän nelituntisen urakkansa aikana mukavat 86 kierrosta. Pitkiin vetoihin keskittynyt suomalainen oli tulosliuskan viides, reilut puoli sekuntia tallikaveriaan Lewis Hamiltonia hitaampana.

Teknisistä ongelmista kärsinyt McLaren sai Stoffel Vandoornen avulla lopulta kasaan 80 kierrosta, mutta tulosluettelosta belgialainen löytyy vasta sijalta kymmenen.

Testit jatkuvat huomenna kello 10 Suomen aikaa.