Honda tekee täyskäännöksen F1-moottorinsa suhteen – ottaa mallia Mercedeksestä
Kuva: Getty Images
Hondan ensi kauden F1-voimanlähde tulee eroamaan merkittävästi japanilaismerkin viime kauden moottorista. Pahasti alakynteen moottorikilvoittelussa jäänyt Honda aikoo pistää voimanlähderakenteensa täysin uuteen uskoon.
Liittyessään mukaan V6-turbohybridiaikakaudelle halusi Honda rakentaa voimanlähteestään mahdollisimman pienen ja kompaktin. Ratkaisu erosi merkittävästi esimerkiksi sarjaa nykyisin hallitsevan Mercedeksen voimanlähteestä, mutta erilaisuus ei tuonut toivotunkaltaisia tuloksia. Hondalle kävi pikemminkin päinvastoin, sillä kaudella 2015 moottori paljastui sekä epäluotettavaksi että alitehoiseksi.
Suunta oli parempaan päin viime kaudella, mutta FIA:n asettamat rajoitteet moottorinkehityksen suhteen vaikeuttivat eron kuromista umpeen. Tulevaksi kaudeksi niin sanotuista kehityspoleteista kuitenkin luovutaan, ja se avaa Hondalle erinomaisen mahdollisuuden panostaa voimanlähteensä kehittämiseen.
Teknisen johtajan Tim Gossin mukaan Honda on ottanut kahden viime kauden virheistään oppia kauden 2017 voimanlähdettä rakennettaessa. McLarenin verkkosivuille haastateltu Goss ei paljasta uuden voimanlähteen yksityiskohtia, mutta hän kertoo sen kokeneen melkoisen muodonmuutoksen.
Autosportin tietojen mukaan tämä tarkoittanee Hondan liittymistä Mercedeksen kaltaiseen ratkaisuun moottorinsa rakentamisessa ja eri osien sijoittamisessa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- McLaren järisytti voimasuhteita Miamin sprintin aika-ajoissa
- Ferrari säväytti Miamissa – Mercedes vaisu, Aston Martin jumissa varikolla
- Valtteri Bottakselta hurja paljastus sairaudestaan: ”Olin kuin huumeaddikti”
- F1-pomo uhkasi sabotoida Valtteri Bottaksen uraa – suomalaisen vastaus ei jätä kylmäksi
- FIA jakoi selvän viestin uusista moottorisäännöistä: ”Emme voi olla autoteollisuuden panttivankeja”
- Cadillac erikoisvärityksellä ensimmäiseen kotikilpailuunsa
- Heikki Kovalainen jakoi pysäyttävän kuvan F1-vuosiltaan
- Red Bullilta merkittävä muutos jo Miamiin
- Jenkkikuski muistelee F1-mahdollisuuttaan – kertoo olleensa Kimi Räikköstä nopeampi
- Kanadan GP 2026 – F1: Aikataulu, tv, kuskit, tulokset
- F1-pomo uhkasi sabotoida Valtteri Bottaksen uraa – suomalaisen vastaus ei jätä kylmäksi
- Jenkkikuski muistelee F1-mahdollisuuttaan – kertoo olleensa Kimi Räikköstä nopeampi
- Kanarian MM-rallin tulokset – Sami Pajarille jälleen huippusijoitus
- Juha Kankkunen jyrähti tähtikuskille – IL: ”Hänen täytyy miettiä”
- FIA jakoi selvän viestin uusista moottorisäännöistä: ”Emme voi olla autoteollisuuden panttivankeja”
- Heikki Kovalainen jakoi pysäyttävän kuvan F1-vuosiltaan
- Valtteri Bottakselta hurja paljastus sairaudestaan: ”Olin kuin huumeaddikti”
- Cadillac erikoisvärityksellä ensimmäiseen kotikilpailuunsa
- David Coulthardilta tyly arvio Aston Martinista – nosti esiin ison mokan
- Red Bullilta merkittävä muutos jo Miamiin