Kimi Räikkösen entinen tallikaveri täyttää vuosia: ”Kenties F1-lähihistorian suurin hukattu lahjakkuus”
Suomessa hänet muistetaan Kimi Räikkösen täysin nuijimana tallikaverina, joka törttöilyllään suorastaan lahjoitti maailmanmestaruuden Fernando Alonsolle. Juan Pablo Montoya oli pilkan kohde, jolle ei paljoa tukijoita löytynyt hänen saatua nöyryyttävästi kenkää McLarenilta kesken kauden 2006.
Näin ei kuitenkaan pitäisi olla. Montoya oli vauhdillisesti kenties F1-lähihistorian suurin hukattu lahjakkuus.
Jo F1-uransa kolmannessa kilpailussaan Brasiliassa vuonna 2001 hän herätti upealla ohituksellaan Michael Schumacherista F1-väen huomaamaan lahjakkuutensa. Kolumbialainen ei kumarrellut ketään, eikä hän aristellut näyttää haluaan olla sarjan kukkona tunkiolla. Hänen kohtalokseen tuntui kirjoitetun asema F1-maailman seuraavana supertähtenä.
Kuulostaa muuten yllättävän paljon eräältä nuorelta hollantilaiselta….
Montoya ei rehellisyyden nimissä sopinut koskaan McLarenille. Jos oman tien kulkijalla Räikköselläkin oli omat ongelmansa tallipäällikkö Ron Denniksen kanssa, pisti Montoya vielä astetta pahemmaksi.
Montoyan raaka vauhti ja viihdyttävä ajotapa auttoivat pitämään F1-sarjan jännittävänä aikakaudella, jolloin Ferrarin ja Schumacherin ylivoima olisivat voineet tehdä todella suurta hallaa lajille. Parhaimpana päivänään Williamsilla Montoya oli sarjan nopein kuljettaja. Ailahtelevuus ja latinoveren kiehahtaminen olivat kuitenkin hänen suurimmat heikkoudet, ja ne olivat merkittävässä roolissa hänen surullisessa lopussaan.
Montoya ei rehellisyyden nimissä sopinut koskaan McLarenille. Jos oman tien kulkijalla Räikköselläkin oli omat ongelmansa tallipäällikkö Ron Denniksen kanssa, pisti Montoya vielä astetta pahemmaksi.
Legendaarinen kauden 2005 olkapääloukkaantuminen on tästä hyvä osoitus.
Mies oli telonut itsensä ajoneuvolla, jonka kuljettamisen hänen sopimuspaperinsa selkeäsanaisesti kielsivät. Ensiksi Dennis joutui pulaan tähtikuljettajansa ajokyvyttömyyden vuoksi. Myöhemmin tallista ja sen johtajasta tuli naurun kohde median saatua selville, että Denniksen keksimä väite Montoyan loukkaantumisesta tenniksenpeluun yhteydessä osoittautui valheeksi.
Kauden 2005 McLaren MP4-20 on useaan otteeseen valittu kaikkien aikojen upeimmaksi F1-autoksi. Räikkönen ajoi sillä itsensä yleisön suursuosikiksi, mutta Montoya ei päässyt sinuiksi auton pikkutarkan ohjauksen kanssa. Kuten olemme Räikkösen myöhemmältä uralta oppineet, on kuljettaja pulassa, mikäli luottoa auton kääntymiseen ei löydy.
2006 oli surullista katsottavaa kolumbialaisen faneille. Yliyrittäminen kostautui jatkuvina virheinä, jotka pakottivat yrittämään entistä kovemmin, ja niin noidankehä oli valmis. F1-uran päättyminen kolariin oman tallikaverin kanssa kuvastaa täydellisesti Montoyan epäonnistunutta keikkaa McLarenilla.
Wokingin tiimissä ajanut Montoya oli vain varjo siitä vauhtihirmusta, joka piti parhaimmillaan pilkkanaan ylivoimaisella autolla voimiensa tunnossa ajanutta Kerppenin rehtoria. Se Montoya olisi saavuttanut suuria.
Juan Pablo Montoyan F1-ura lukuina:
GP:t: 94
Voitot: 7
Paalut: 13
Nop. kierrokset: 12
MM-pisteet: 307
- SK: Kalle Rovanperän sopimuksen yksityiskohdat julki – kilpailee kahdessa lajissa
- Esteban Ocon sai lähtöpassit F1-tallista – nuori lupaus ottaa paikan
- Jättimäinen F1-kauppa vireillä – Cadillac-talli vaihtamassa omistajaa?
- Maailmanmestari Kimi Antonelli kieltäytyy ykkösnumerosta – paljasti yllättävän syyn
- Toyota vahvisti jättiuutisen – Kalle Rovanperä ja Ott Tänak palaavat MM-sarjaan!
- George Russellin toiminta johti sakkoihin – Toto Wolff avasi tapahtumia
- Esteban Oconin tilanne kärjistyi – nyt neuvotellaan sopimuksen purkamisesta
- Lehti: Kimi Antonellin maailmanmestaruus toi jättipotin – näin paljon hän tienaa
- Ferrarin sisällä kuohuu – Lewis Hamilton latasi suorat sanat Charles Leclercistä
- IS: Kalle Rovanperä palaa rallin MM-sarjaan – tällainen sopimus on
- Valtteri Bottakselle 50 lähtöruudun rangaistus Meksikossa
- IS: Kalle Rovanperä palaa rallin MM-sarjaan – tällainen sopimus on
- Kalle Rovanperä ja Sami Pajari testasivat Toyotan uutta ralliautoa – korimalli herättää huomiota
- Lähde: Hyllytetyn F1-kuskin tilanteesta uutta tietoa – taustalla fyysinen yhteenotto tallipomon kanssa
- Kimi Antonellista F1-historian nuorin mestari – Valtteri Bottas kiidätettiin jatkotutkimuksiin jättikolarin seurauksena
- Ella Häkkinen, 15, päätti ensimmäisen formulakautensa mestarina
- F1-faneille hyviä uutisia: Viaplay näyttää kisalähetyksiä maksutta marraskuussa
- Esteban Oconin tilanne kärjistyi – nyt neuvotellaan sopimuksen purkamisesta
- Kimi Antonelli sairastui – myös Valtteri Bottas sivuun
- Daniel Ricciardo avautuu F1-uran päättäneestä nöyryytyksestä