Kimi Räikkösen entinen tallikaveri täyttää vuosia: ”Kenties F1-lähihistorian suurin hukattu lahjakkuus”

Kuva: Getty Images
Suomessa hänet muistetaan Kimi Räikkösen täysin nuijimana tallikaverina, joka törttöilyllään suorastaan lahjoitti maailmanmestaruuden Fernando Alonsolle. Juan Pablo Montoya oli pilkan kohde, jolle ei paljoa tukijoita löytynyt hänen saatua nöyryyttävästi kenkää McLarenilta kesken kauden 2006.
Näin ei kuitenkaan pitäisi olla. Montoya oli vauhdillisesti kenties F1-lähihistorian suurin hukattu lahjakkuus.
Jo F1-uransa kolmannessa kilpailussaan Brasiliassa vuonna 2001 hän herätti upealla ohituksellaan Michael Schumacherista F1-väen huomaamaan lahjakkuutensa. Kolumbialainen ei kumarrellut ketään, eikä hän aristellut näyttää haluaan olla sarjan kukkona tunkiolla. Hänen kohtalokseen tuntui kirjoitetun asema F1-maailman seuraavana supertähtenä.
Kuulostaa muuten yllättävän paljon eräältä nuorelta hollantilaiselta….
Montoya ei rehellisyyden nimissä sopinut koskaan McLarenille. Jos oman tien kulkijalla Räikköselläkin oli omat ongelmansa tallipäällikkö Ron Denniksen kanssa, pisti Montoya vielä astetta pahemmaksi.Montoyan raaka vauhti ja viihdyttävä ajotapa auttoivat pitämään F1-sarjan jännittävänä aikakaudella, jolloin Ferrarin ja Schumacherin ylivoima olisivat voineet tehdä todella suurta hallaa lajille. Parhaimpana päivänään Williamsilla Montoya oli sarjan nopein kuljettaja. Ailahtelevuus ja latinoveren kiehahtaminen olivat kuitenkin hänen suurimmat heikkoudet, ja ne olivat merkittävässä roolissa hänen surullisessa lopussaan. Montoya ei rehellisyyden nimissä sopinut koskaan McLarenille. Jos oman tien kulkijalla Räikköselläkin oli omat ongelmansa tallipäällikkö Ron Denniksen kanssa, pisti Montoya vielä astetta pahemmaksi. Legendaarinen kauden 2005 olkapääloukkaantuminen on tästä hyvä osoitus. Mies oli telonut itsensä ajoneuvolla, jonka kuljettamisen hänen sopimuspaperinsa selkeäsanaisesti kielsivät. Ensiksi Dennis joutui pulaan tähtikuljettajansa ajokyvyttömyyden vuoksi. Myöhemmin tallista ja sen johtajasta tuli naurun kohde median saatua selville, että Denniksen keksimä väite Montoyan loukkaantumisesta tenniksenpeluun yhteydessä osoittautui valheeksi. Kauden 2005 McLaren MP4-20 on useaan otteeseen valittu kaikkien aikojen upeimmaksi F1-autoksi. Räikkönen ajoi sillä itsensä yleisön suursuosikiksi, mutta Montoya ei päässyt sinuiksi auton pikkutarkan ohjauksen kanssa. Kuten olemme Räikkösen myöhemmältä uralta oppineet, on kuljettaja pulassa, mikäli luottoa auton kääntymiseen ei löydy. 2006 oli surullista katsottavaa kolumbialaisen faneille. Yliyrittäminen kostautui jatkuvina virheinä, jotka pakottivat yrittämään entistä kovemmin, ja niin noidankehä oli valmis. F1-uran päättyminen kolariin oman tallikaverin kanssa kuvastaa täydellisesti Montoyan epäonnistunutta keikkaa McLarenilla. Wokingin tiimissä ajanut Montoya oli vain varjo siitä vauhtihirmusta, joka piti parhaimmillaan pilkkanaan ylivoimaisella autolla voimiensa tunnossa ajanutta Kerppenin rehtoria. Se Montoya olisi saavuttanut suuria. Juan Pablo Montoyan F1-ura lukuina: GP:t: 94 Voitot: 7 Paalut: 13 Nop. kierrokset: 12 MM-pisteet: 307
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- F1-tulevaisuudestaan taisteleva kuski niskuroi USA:n GP:ssä – tallilta rajua ryöpytystä: ”Olemme pettyneitä häneen”
- Red Bull sortui härskiin temppuun – yritti sabotoida Lando Norrisin starttia
- Carlos Sainzilta karu virhearvio – rangaistus seuraavaan kilpailuun
- Max Verstappen lähestyy uskomatonta temppua – nelinkertaiselle mestarille ylivoimainen voitto Texasissa
- Jatkuuko Max Verstappenin loppukiri? Tässä USA:n GP:n lähtöjärjestys
- Kalle Rovanperältä huikea temppu – Toyota varmisti valmistajien mestaruuden
- McLaren-pomo haukkui kilpailijansa pystyyn – perui myöhemmin puheensa
- Max Verstappen jälleen paalulle – MM-kärki Oscar Piastri epäonnistui
- McLarenille katastrofi USA:n sprintistä – Max Verstappenilta kiitos ja kuittaus
- Draamaa mestaruustaistossa! McLarenit kolaroivat jälleen
- Valtteri Bottakselta yllätyspaluu F1-sarjaan USA:ssa? Tallille kävi hulvaton moka
- Max Verstappen naureskelee McLarenin papaija-säännöille: ”He ovat itse luoneet ongelman”
- USA:n sprintin aika-ajoissa järjetöntä sekoilua – Max Verstappen jälleen nopein
- F1-sarja palaa Pohjois-Amerikkaan – tässä USA:n GP:n lähetysajat
- Virallinen vahvistus: Tässä ovat Mercedeksen ensi kauden kuljettajat
- Christian Horner Ferrari-huhuissa – tuulinen pesti jälleen vaakalaudalla
- Näin Max Verstappen kommentoi mestaruusmahdollisuuksiaan
- Dramatiikkaa! Sébastien Ogier täräytti ulos – Kalle Rovanperällä kärjessä huikea mahdollisuus
- Kalle Rovanperältä väkevää tekemistä – suomalaistähti loistavissa asemissa
- McLaren-pomo haukkui kilpailijansa pystyyn – perui myöhemmin puheensa