Fernando Alonso vihjaa: yksi kuski voi olla vaikeuksissa uudella F1-kaudella
Fernando Alonso ei peittele ajatuksiaan uusista sääntömuutoksista. Kaksinkertainen maailmanmestari suhtautuu tulevaan sääntöuudistukseen selvästi epäilevästi – ja antaa ymmärtää, että kaikki eivät tule sopeutumaan muutoksiin yhtä helposti.
44-vuotias F1-konkari Alonso kertoo F1oversteer.com-sivuston mukaan, että erityisesti aktiivinen aerodynamiikka ja DRS:n uusi rooli herättivät hänessä kysymysmerkkejä jo simulaattorissa – eikä epäily kadonnut vielä mihinkään radalla.
– Minulla oli jo simulaattorissa epäilyksiä, ja ne ovat edelleen samat. Luulen, että ohittaminen voi olla ensi vuonna vaikeampaa, koska kaikilla on DRS suorilla – myös sillä autolla, joka on edessä, Alonso sanoi.
Alonso kokee, että kuljettajien välinen taistelu voi kärsiä, koska energian käyttöä ei saa hallita täysin vapaasti.
– Ainoa etu on pieni lisäenergia, mutta sitäkään ei saa käyttää missä ja milloin haluaa. FIA määrää sen, ja se rajoittaa taistelua. Tämä on ylisäädeltyä, Alonso latasi.
Kokemuksen voimalla uuteen kauteen
– Jos tämä olisi yleisurheilua tai tennistä, olisin mieluummin 25-vuotias kuin 40. Mutta moottoriurheilussa, jos olet fyysisesti kunnossa, niin mieluummin olen 40 kuin 25, Alonso totesi.
Alonso vihjasi siten samalla, että tulokaskuskina voi olla edessä erityisen vaikea vuosi. Kaudella 2026 ainoa tulokas on Arvid Lindblad, joka debytoi Racing Bullsilla.
Alonso muistutti ajaneensa useilla täysin erilaisilla sääntökausilla ja tuntevansa lajin muutokset paremmin kuin lähes kukaan muu nykyruudukossa.
– Olen ajanut kaikilla radoilla, olen nähnyt monia erilaisia sääntöjä. Ja kun energiamuutokset tulevat, mieluummin olen minun asemassani kuin olisin tulokas ensi vuonna.
LUE MYÖS:
- Maailmanmestari nosti esiin huolen ensi kauden WRC-autoista – ”Voi yllättää”
- Red Bullin junioritallissa kytee ongelma – asiantuntijalta suoraa puhetta
- Vahvistus: Haas kiinnitti Ferrarin brassilupauksen
- Charles Leclerc Red Bullille? Kohupomo kertoo miksi neuvottelut epäonnistuivat
- F1-mestarikandidaatti romahtanut täysin – tallipäälliköltä tyly viesti
- Robin Räikkönen paketoi menestyksekkään kautensa – ”Olen valmis ensi vuoteen”
- Max Verstappenin taustajoukot estivät Fernando Alonson Red Bull -sopimuksen
- Tunturirallin reitti julkaistiin – legendaarinen erikoiskoe tekee paluun
- Red Bull -pomolle hurja sopimus – jatkopahvi pidempi kuin Max Verstappenilla
- F1:n loppukauden yllä leijuu uhka – Qatarin emiiriltä huolestuttava lausunto
- Uransa päättänyt Esapekka Lappi palasi heti rallin pariin
- F1-sarjasta tervetullut vahvistus: V8-moottoreiden paluu aikaistuu
- Jari-Matti Latvala: iso paljastus Kalle Rovanperästä!
- Kalle Rovanperällä oli seuraa lauantaina – päivitteli kuulumisiaan Monacosta
- Yllättävä lopputulos: Sami Pajari taipui suomalaiskonkarille!
- Valtteri Bottakselta erikoinen väite Cadillacista – ”Parempi kuin Mercedeksellä”
- Thierry Neuville ei aja täyttä MM-kautta 2027 – näin hän perustelee ratkaisuaan
- Lewis Hamiltonilta suora viesti tiimiradioon Singaporen kilpailun jälkeen
- Rallilegenda Sébastien Loeb testasi uutta WRC-autoa – teki heti yhden asian selväksi
- Sébastien Ogierilta suorat sanat tulevaisuudestaan – ”En halua palata”