Hallitseva F1-mestari avautui ja puolusti Max Verstappenia: ”Olen ajanut täysien sekopäiden kanssa”

Max Verstappenin aggressiivinen ajotyyli herätti kovasti porinaa viime viikonloppuna Belgiassa. Hallitseva mestari Lewis Hamilton antoi kuitenkin 18-vuotiaalle hollantilaiskuskille synninpäästön.
Hamiltonin mukaan Verstappenille pitäisi antaa reilu mahdollisuus ja ymmärtää, että hän on vielä todella nuori.
– Hän vain tarttui mahdollisuuteen kaksin käsin. Ensinnäkin, antakaa hänelle mahdollisuus, hän on vasta 18-vuotias. Mitä meistä kukaan oli edes tehnyt tuon ikäisenä? Hamilton kertoi toimittajille Italiassa.
Hamilton vertasi tilannetta siihen, mitä hän olisi tehnyt saman ikäisenä F1:ssä. Hamilton aloitti F1-uransa 22-vuotiaana.
– En tiedä, minkälainen minä olisin ollut radalla 18-vuotiaana, mutta olisin tehnyt paljon virheitä. Näen vain nuoren ja lupaavan kuljettajan, jolla on valtava määrä käyttämätöntä potentiaalia, Hamilton arvioi.
Hamiltonin mukaan Verstappenin ajotyyli ei ole pahimmasta päästä, mitä hän on F1:ssä nähnyt.
– Olen kuitenkin ajanut myös sellaisten kuskien kanssa, jotka ovat olleet täysiä sekopäitä. Silloin sitä on miettinyt, että mitä ihmettä heidän päässään liikkuu?
Lähde: Yle
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Ajaako Valtteri Bottas Cadillacilla? Näin tallipäällikkö kommentoi kuumaa huhua
- Lähde: Max Verstappen vaihtaa tallia – hyväksynyt Toto Wolffin tarjouksen
- McLaren-tähdeltä painava viesti kotikisansa alla – ”Älkää buuatko hänelle”
- Max Verstappenilta huolestunut päivitys
- Valtteri Bottaksen nimi nostettiin jälleen esiin – F1-floppitalli vaihtamassa kuskia toistamiseen
- Rangaistus – Kimi Antonellilta kallis sukellus
- Lando Norrisin painekattila kesti – Sauber-kuskille uran ensimmäiset MM-pisteet
- F1-kisassa dramaattinen startti – Max Verstappen kolattiin ulos kisasta
- F1-sarjan klassikkokisalle pitkä jatkosopimus
- Tuukka Taposella ankea viikonloppu Itävallassa
- Lähde: Max Verstappen vaihtaa tallia – hyväksynyt Toto Wolffin tarjouksen
- Rangaistus – Kimi Antonellilta kallis sukellus
- McLaren-tähdeltä painava viesti kotikisansa alla – ”Älkää buuatko hänelle”
- Keskeytys – Tuukka Taponen kolattiin tylysti ulos
- Mercedes-pomolta jättipaljastus: Talli neuvottelee Max Verstappenin kanssa
- Max Verstappenilta huolestunut päivitys
- Valtteri Bottaksen nimi nostettiin jälleen esiin – F1-floppitalli vaihtamassa kuskia toistamiseen
- Lando Norris palasi ja tykitti pohja-ajan – McLarenit karkumatkalla
- F1-debytantti säväytti harjoituksissa – George Russell nopein
- Tuukka Taposelle jättipettymys Itävallassa