Lewis Hamilton ei meinaa uskoa olevansa taas mukana MM-taistossa: ”Se näytti mahdottomalta”
Kuva: Getty Images
Lewis Hamilton myöntää, että hän on yllättynyt ollessaan taas mukana MM-taistossa surkean alkukauden jälkeen.
Entinen McLaren-kuljettaja oli kauden alussa suurissa vaikeuksissa. Hamilton ei voittanut yhtäkään kilpailua ennen Monacon GP:tä toukokuussa, joka tuli vain kaksi viikkoa kuuluisan Espanjan GP:n kolarin jälkeen, jossa Hamilton osui yhteen tallikaverinsa Nico Rosbergin kanssa.
Nyt Hamilton on kuitenkin kaukana tilanteesta, jossa hänellä ei olisi mahdollisuuksia taistella MM-tittelistä. Mies myöntää kuitenkin olevansa yllättynyt ollessaan vain pisteen perässä tallikaveriaan.
– Tämän on hullua ottaen huomioon 43 pisteen eroon mikä minulla oli kärkeen aikaisemmin. Tämä tuntui mahdottomalta silloin. Olen vain ihminen, joten silloin minusta todella tuntui, että tämä on mahdotonta. On vain jaksettava painaa eteenpäin. Niin kivuliasta kuin se olisikin ja niin vaikeaa kuin se oliskin, Hamilton kommentoi.
– Katsokaa missä olen nyt. Olen pisteen perässä MM-tittelistä ja olen siitä jopa yllättynyt. Mietin vain sitä, jos olisin luovuttanut jossain vaiheessa. Tämä vain osoittaa, että koskaan ei pidä luovuttaa. Kävi mitä tahansa, Hamilton hehkutti.
LUE MYÖS:
- Latvian Drift Masters 2026: Tulokset
- Paalupaikka! Tuukka Taponen räväytti Unkarissa
- Juha Kankkunen vihjaa: Toyotan odotetut kuljettajauutiset ovat lähellä
- Aston Martinin jättipäivitys puhuttaa F1-varikolla – Valtteri Bottas: ”Vähän pelottaa”
- Fanien suosikkirata nousi ykköskorvaajaksi – myös kauden päätöskisan näyttämö vaihtumassa
- Suru-uutinen: Formulalupaus kuoli 21-vuotiaana
- Sami Pajari avasi tunteitaan historiallisesta voitosta – ”Missään vaiheessa ei ollut varaa rentoutua”
- Red Bull -pomo vastasi Max Verstappenin ympärillä pyöriviin huhuihin
- HS: Kalle Rovanperän tilanteesta iso paljastus – neuvottelut käynnissä
- Valtteri Bottas paljastaa: Näin Cadillac reagoi häntä koskeneisiin kohuhuhuihin
- Antonellin voitto toi Heikki Kovalaiselle mieleen Kimi Räikkösen hauskan neuvon
- Lewis Hamilton osui Ferrarin mekaanikkoon varikkopysähdyksellä – FIA antoi tuomionsa
- HS: Kalle Rovanperän tilanteesta iso paljastus – neuvottelut käynnissä
- F1-tähti sai nykyautoista tarpeekseen – latasi suorat sanat: ”Melko paska tapa ajaa kilpaa”
- Juha Kankkunen vihjaa: Toyotan odotetut kuljettajauutiset ovat lähellä
- Aston Martinin jättipäivitys puhuttaa F1-varikolla – Valtteri Bottas: ”Vähän pelottaa”
- Suru-uutinen: Formulalupaus kuoli 21-vuotiaana
- George Russellin katastrofi Belgiassa oli Kimi Antonellin avain onneen – MM-taistelu tiivistyy
- Lähtöruuturangaistukset sekoittavat pakkaa – tässä Belgian GP:n lähtöjärjestys
- Fanien suosikkirata nousi ykköskorvaajaksi – myös kauden päätöskisan näyttämö vaihtumassa