Lehti: F1 ei tuokaan päänsuojuksia kaudelle 2017 – byrokratia estää
Kuva: Getty Images
Saksalaisen Auto Motor und Sportin mukaan kuljettajien päänsuojukset saattavat tulla F1:een vasta kaudeksi 2018.
Näin siitäkin huolimatta, että F1:n kilpailujohtaja Charlie Whiting kertoi viime viikolla, että ratkaisu kahden eri vaihtoehdon välillä tehdään heinäkuun alkuun mennessä.
– Siihen mennessä on saatava päätös aikaiseksi, Whiting sanoi.
Kahta eri versiota tullaan testaamaan tarkasti, minkä jälkeen F1-komission pitäisi tehdä valintansa. Auto Motor und Sportin mukaan tilanne on kuitenkin se, että on sääntöjen mukaan liian myöhäistä tehdä päätöstä ilman 100-prosenttista yksimielisyyttä.
– Huhtikuun lopun jälkeen päätöksiä pystytään tekemään enää kaudeksi 2018, paitsi jos ne ovat täysin yksimielisiä, väittää lehden F1-asiantuntijatoimittaja Michael Schmidt.
Yksimielisyyttä tuskin tässä asiassa saavutetaan, sillä Red Bullin kilpailijat pelkäävät tiimin saavan etua omasta ”aeroscreen”-ratkaisustaan. Näin uskotaan ainakin Mercedeksellä ja Ferrarilla.
Whitingin mukaan FIA voi kuitenkin turvautua asiassa iskemällä pöytään ”turvallisuuskortin”.
– Emme odota, että kukaan vastustaa esitystä, sillä kyse on turvallisuudesta, Whiting sanoo toiveikkaana.
Lehden tietojen mukaan Ferrarin pääjohtaja Sergio Marchionne kysyi edellisessä strategiaryhmän kokouksessa FIA:n presidentiltä Jean Todtilta, tullaanko ”turvallisuuskorttia” käyttämään, kun asian suhteen on vielä niin paljon epäselviä asioita.
– Ei, oli Todt vastannut.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kroatian MM-ralli 2026: Ohjelma, erikoiskokeet, televisiointi ja osallistujat
- Max Verstappen ylivoimaan – Jesse Krohn kuudentena
- Toyota-pomo avautui: tästä syystä Kalle Rovanperä jättää koko kauden väliin
- Kalle Rovanperä jättää koko kauden väliin – tiimi reagoi välittömästi
- Kalle Rovanperältä shokki-ilmoitus: ”Siirryn sivuun kisoista ja Super Formulasta”
- McLaren uskoo tehneensä läpimurron Kiinan GP:n katastrofin jälkeen
- Poikkeuksellinen tilanne: F1-kuljettaja ei käyttänyt tiimiradiota ollenkaan kisan aikana
- Aston Martinilta isoja uutisia: Adrian Newey sivuun – Audin pomo hyppää tilalle
- IL: Suomalainen rallin suurlupaus katosi kisoista – syynä kysta
- Kimi Räikkösen ex-pomolta hulvaton paljastus – Jäämiehen pilailu meni täydestä
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- Kalle Rovanperä jättää koko kauden väliin – tiimi reagoi välittömästi
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Toyota-pomo avautui: tästä syystä Kalle Rovanperä jättää koko kauden väliin
- Kalle Rovanperältä shokki-ilmoitus: ”Siirryn sivuun kisoista ja Super Formulasta”
- Poikkeuksellinen tilanne: F1-kuljettaja ei käyttänyt tiimiradiota ollenkaan kisan aikana
- McLaren uskoo tehneensä läpimurron Kiinan GP:n katastrofin jälkeen
- IL: Suomalainen rallin suurlupaus katosi kisoista – syynä kysta
- Draamaa F1-radalla – näin Sergio Pérez ja Valtteri Bottas kommentoivat asiaa