Volkswagenin pomon outo ehdotus tyrmättiin: “Se olisi edelleen WRC:n ainoa pelastus”
Kuva: Getty Images
Volkswagen Motorsportin johtaja Jost Capito on edelleen sitä mieltä, että hänen outo ehdotuksensa olisi edelleenkin WRC:n ainoa mahdollisuus ja pelastus saavuttaa samanlaista mielenkiintoa kuin F1.
Vuonna 2014 Capito iski pöytään radikaalin ehdotuksen, jonka mukaan ennen viimeistä erikoiskoetta aikaerot olisi pienennetty peräti kymmenesosaan siihen mennessä kilpailussa syntyneistä eroista. Näin esimerkiksi Jari-Matti Latvalan minuutin ero ennen viimeistä EK:ta Meksikossa olisi kaventunut kuuteen sekuntiin.
FIA:n presidentti Jean Todt torpedoi kuitenkin ehdotuksen viime metreillä, kun sitä oltiin jo hyväksymässä.
– Olen edelleen varma, että se olisi paras mahdollinen systeemi ja tekisi rallista katsojien silmissä yhtä mielenkiintoista kuin formula ykkösistä, Capito sanoo Autosportille.
– Tällä systeemillä kaikki innostuisivat sunnuntain viimeisestä tunnista ja silti kaikkia rallifaneja kiinnostaisi edelleenkin kaikki rallin tapahtumat alusta asti. Saisimme varmasti ison joukon lisää faneja, mistä hyötyisivät sponsorit, autonvalmistajat ja ihan kaikki. Tämä olisi ainoa pelastuksemme.
WRC:n johtoportaan suomalaisjäsen Jarmo Mahonen oli ensin varovaisesti ehdotuksen kannalla, mutta nyt hän on maltillisempi.
– Kyllä tämä tuntuisi olevan hiukan liian kaukana rallin lainalaisuuksista. Peruselementit on pidettävä mukana tässä lajissa. Mutta tämä on toki vain minun näkemykseni, Mahonen sanoo.
– Ymmärrän, että lisää mielenkiintoa ja uudistuksiakin tarvitaan, mutta emme saa lähteä liian kauaksi rallin DNA:sta.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kroatian MM-ralli 2026: Ohjelma, erikoiskokeet, televisiointi ja osallistujat
- Max Verstappen ylivoimaan – Jesse Krohn kuudentena
- Toyota-pomo avautui: tästä syystä Kalle Rovanperä jättää koko kauden väliin
- Kalle Rovanperä jättää koko kauden väliin – tiimi reagoi välittömästi
- Kalle Rovanperältä shokki-ilmoitus: ”Siirryn sivuun kisoista ja Super Formulasta”
- McLaren uskoo tehneensä läpimurron Kiinan GP:n katastrofin jälkeen
- Poikkeuksellinen tilanne: F1-kuljettaja ei käyttänyt tiimiradiota ollenkaan kisan aikana
- Aston Martinilta isoja uutisia: Adrian Newey sivuun – Audin pomo hyppää tilalle
- IL: Suomalainen rallin suurlupaus katosi kisoista – syynä kysta
- Kimi Räikkösen ex-pomolta hulvaton paljastus – Jäämiehen pilailu meni täydestä
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Toyota-pomo avautui: tästä syystä Kalle Rovanperä jättää koko kauden väliin
- Kalle Rovanperä jättää koko kauden väliin – tiimi reagoi välittömästi
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Kalle Rovanperältä shokki-ilmoitus: ”Siirryn sivuun kisoista ja Super Formulasta”
- McLaren uskoo tehneensä läpimurron Kiinan GP:n katastrofin jälkeen
- Poikkeuksellinen tilanne: F1-kuljettaja ei käyttänyt tiimiradiota ollenkaan kisan aikana
- IL: Suomalainen rallin suurlupaus katosi kisoista – syynä kysta
- Draamaa F1-radalla – näin Sergio Pérez ja Valtteri Bottas kommentoivat asiaa
- Max Verstappen raivosi faneille Kiinan GP:n jälkeen – ”Jos pidät tästä, et tiedä lajista mitään”