Kollegan traaginen kuolema järkytti: ”En enää koskaan aja kattamattomalla formulalla”
Viime aikoina mielipiteitä suuntaan jos toiseen on herättänyt ajatus kattaa formula-autot jonkinlaisella pääsuojalla.
Aiheesta on keskusteltu kiivaasti sekä Euroopassa (F1) kuin myös Amerikassa (IndyCar). Molemmat sarjat ovat saaneet osansa surullisista onnettomuuksista, joissa avonaiseksi jätetty ohjaamo on ollut osaltaan vaikuttamassa onnettomuuden seurauksiin.
Marussia-kulejttaja Jules Bianchi menehtyi viime vuonna hänen suistuttua päin toista autoa siirtämässä ollutta traktoria 2014 Japanin GP:ssä. Raju isku kohdistui suoraan Bianchin suojattomaan kypärään, ja vaikka onnettomuusraportti todisti iskun olleen nini raju, ettei edes minkäänlainen suoja olisi pelastanut ranskalaista, on Bianchin onnettomuutta käytetty keinona tuoda jonkinlainen pääsuoja F1-sarjaan.
Viime syksynä entinen F1-kuljettaja Justin Wilson menehtyi puolestaan IndyCar-sarjan osakilpailussa, kun hän sai osuman toisesta autosta lentäneestä osasta. Wilsoninkaan tapauksessa suojan hyödyllisyydestä ei ole antaa selkeitä näyttöjä, mutta joillekin se oli viimeinen pisara.
Wilsonin hyvä ystävä ja kilpakumppani Amerikan kilparadoilta, AJ Allmendinger, päätti tehdä saman tien selväksi omat mietteensä formula-autoista.
– Justinin menehtyminen oli se hetki, jolloin sainoin kaikille, etten enää koskaan aja kattamattomalla formula-autolla, Allmendinger toteaa motorsport.comille.
Menestyksekkäästi IndyCar ja sen edeltäjä CART-sarjoissa kisannut jenkkikuski tekee nykyään päivätyötään NASCAR-sarjassa, joissa autot ovat katetut.
- Jättimäinen F1-kauppa vireillä – Cadillac-talli vaihtamassa omistajaa?
- Maailmanmestari Kimi Antonelli kieltäytyy ykkösnumerosta – paljasti yllättävän syyn
- Toyota vahvisti jättiuutisen – Kalle Rovanperä ja Ott Tänak palaavat MM-sarjaan!
- George Russellin toiminta johti sakkoihin – Toto Wolff avasi tapahtumia
- Esteban Oconin tilanne kärjistyi – nyt neuvotellaan sopimuksen purkamisesta
- Lehti: Kimi Antonellin maailmanmestaruus toi jättipotin – näin paljon hän tienaa
- Ferrarin sisällä kuohuu – Lewis Hamilton latasi suorat sanat Charles Leclercistä
- IS: Kalle Rovanperä palaa rallin MM-sarjaan – tällainen sopimus on
- Valtteri Bottas joutui rajuun onnettomuuteen – kommentoi nyt tapahtunutta
- Meksikon GP 2026 – F1: Tulokset ja pisteet
- Valtteri Bottakselle 50 lähtöruudun rangaistus Meksikossa
- IS: Kalle Rovanperä palaa rallin MM-sarjaan – tällainen sopimus on
- Kalle Rovanperä ja Sami Pajari testasivat Toyotan uutta ralliautoa – korimalli herättää huomiota
- Lähde: Hyllytetyn F1-kuskin tilanteesta uutta tietoa – taustalla fyysinen yhteenotto tallipomon kanssa
- Kimi Antonellista F1-historian nuorin mestari – Valtteri Bottas kiidätettiin jatkotutkimuksiin jättikolarin seurauksena
- Ella Häkkinen, 15, päätti ensimmäisen formulakautensa mestarina
- F1-faneille hyviä uutisia: Viaplay näyttää kisalähetyksiä maksutta marraskuussa
- Kimi Antonelli sairastui – myös Valtteri Bottas sivuun
- Esteban Oconin tilanne kärjistyi – nyt neuvotellaan sopimuksen purkamisesta
- Daniel Ricciardo avautuu F1-uran päättäneestä nöyryytyksestä