Entinen F1-kuski on saanut tarpeekseen Lewis Hamiltonin menestyksestä: ”Olisin iloinen, jos se olisi joku muu”

Mercedeksen Lewis Hamilton on vienyt kaksi viimeisintä F1-sarjan kuljettajien maailmanmestaruutta suvereenisti nimiinsä. Entinen F1-kuski Nick Heidfeld ei jaksa innostua enää brittikuskin ylivoimasta, mutta pitää tätä ennakkosuosikkina tulevalle kaudelle.
– Uskoisin Hamiltonin vievän taas mestaruuden, mutta olisin iloinen jos se olisi joku muu. Urheilun nimissä, jotta se olisi mielenkiintoisempaa, Heidfeld kertoo The Statesmanille.
– Toivon, että näkisimme muidenkin tiimien suoriutuvan hyvin. Emme ole vielä nähneet lainkaan testausta, Heidfeld lisää.
Heidfeld kuitenkin muistuttaa, että sarjaa hallinneelle Mercedekselle löytyy myös haastajansa.
– Ferrari suoriutui hyvin viime kaudesta. Nyt Renault on takaisin, ja heidän pitäisi olla lähempänä kärkeä. Epäilen heidän mahdollisuuksiaan fantastisiin tuloksiin ensimmäisellä kaudellaan, mutta he ovat osoittaneet kykynsä menneisyydessä voittamalla monia mestaruuksia. He voivat ehdottomasti olla haastajia. Lisäksi, jos he edistyvät moottorinsa kanssa, tiedämme kaikki että Red Bullilla on aina ollut sarjan parhaita runkoja, ja he voisivat olla voittotaistelussa jälleen mukana, Heidfeld analysoi.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- McLaren-tähdeltä rehti ja karu tilitys: ”Tein itsestäni pellen”
- Hurjaa draamaa Kanadan GP:ssä: McLaren-kuljettajat kolaroivat kilpailun loppuhetkillä
- Kanadan GP:ssä surullinen hetki: Murmeli jäi Lewis Hamiltonin Ferrarin alle
- Kanadan aika-ajoissa sensaatio: Mercedeksen George Russell paalulle viime hetkillä
- F1-tuomari on hyllytetty Kanadan GP:stä – syynä kommentit Max Verstappenista
- Ferrarin myrsky yltyy: Charles Leclercille hurja kolari Kanadan harjoituksissa
- Vahvistus: Lance Stroll tekee paluun Kanadassa
- F1-sarja matkaa jälleen Pohjois-Amerikkaan – tässä Kanadan GP:n lähetysajat
- Kalle Rovanperä päätti Sardinian rallin kunnialla
- Mersun George Russell voi tehdä yllättävän siirron