F1 kohtaa suuren mullistuksen: ”Vaikeampi talleille kuin aiemmin”
Kuva: Getty Images
Williamsin tekninen johtaja Pat Symonds uskoo F1-sarjan kauden 2017 sääntöuudistusten olevan talleille huomattavasti takavuosien suurinta mullistusta haastavampi.
Sääntöjä on myllätty takavuosina useastikin. Kaudeksi 2009 sarja koki yhden laajimmista muutoksistaan, kun erityisesti aerodynamiikkaan puututtiin rajusti. Voimasuhteet mullistuivat rajusti, ja Honda-tallin raunioista noussut Brawn nousi sensaatiomaisesti sarjan tulpamestaruuteen.
Kaudeksi 2017 autoihin ollaan jälleen tekemässä suuria aerodynamiikkaan ja ajettavuuteen vaikuttavia muutoksia. Kauden 2009 tilanteeseen verrattuna tallien kädet ovat kuitenkin nykyisin paljon sidotummat kuin tuolloin. Symondin mukaan tämä saattaa tuottaa osalle hankaluuksia.
– Se tulee aiheuttamaan minun kaltaisessani asemassa (tekninen johtaja) oleville paljon harmaita hiuksia ensi vuonna, sillä he joutuvat tekemään vaikeita päätöksiä koskien uusien sääntöjen mukaisia autoja. Tilanne on eri kuin 2009, Symonds toteaa Autosportille.
– Tuolloin pystyimme vain palkkaamaan lisää henkilökuntaa vahvistamaan tutkimus- ja kehitystyötä. Pystyimme myös kokeilemaan lukuisia eri ratkaisuja. Nykyään niin ei voi enää toimia.
Brawn oli varsinkin alkukauden 2009 täysin ylivoimainen, kiitos tupladiffuusori-ratkaisunsa. Brawnin, tai oikeammin Hondan, ihme ei syntynyt kuitenkaan tyhjästä. Japanilaismerkki keskittyi täysin uuden auton kehitystyöhön jo vuoden 2008 ajan. Talouskriisin alkaminen sai japanilaismerkin kuitenkin hylkäämään projektin, tunnetuin seurauksin.
Symondsin mukaan vastaavanlaista etumatkaa yhdelle tallille tullaan tuskin näkemään, juurikin rajoitetun tutkimustyön seurauksena. Hän myöntää uusien sääntöjen olevan myös talleille uusi mahdollisuus.
– Haluan ajatella, että kaudella 2017 meillä olisi hieman suurempi budjetti, ja uusien sääntöjen myötä pystyisimme ottamaan askeleita kohti kärkeä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kuva: Valtteri Bottas yksityiskoneessa F1-supertähtien kanssa – yksi kuitenkin puuttui
- MM-ralli palaa Skotlantiin – edellisestä kisasta yli 30 vuotta
- SuomiF1 Podcast: F1-kuskin raju kohtelu nousi jälleen esiin – ”Sinä olet ongelma”
- Kipuihin Kiinan GP:n keskeyttänyt Fernando Alonso pitää huumoria yllä: ”Häviämme akkumestaruuskilpailun”
- Max Verstappen raivosi faneille Kiinan GP:n jälkeen – ”Jos pidät tästä, et tiedä lajista mitään”
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Palkintopallilla hulvaton moka – Kimi Räikkönen Kiinan GP:n voittajaksi
- Kyynelten sunnuntai moottoriurheilussa – Takamoto Katsuta ja Kimi Antonelli liikuttuivat voittojensa jälkeen
- Japanin GP 2026 – F1 | Aikataulu, tv, tulokset
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- Kiinan GP:n harjoituksissa selkeä marssijärjestys