Markkasen kommentti: Citroën haluaa valtikan takaisin – Uusi ranskalainen junaillaan MM-sarjan huipulle?
Kuva: Getty Images
Citroën ilmoitti jäävänsä sivuun ensi kauden rallin MM-sarjasta. Tiimi keskittyy ensi vuoden ajan uuden WRC-auton kehittämiseen. Uusien sääntöjen mukaiset autothan on määrä ottaa käyttöön kaudella 2017.
MM-sarjan kannalta tämä on kehno uutinen ensi kauden osalta, juuri oltiin saatu Volkswagen ja Hyundai isosti mukaan. Citroëneitä tullaan silti näkemään osakilpailuissa, sillä Kris Meeke ja Stephane Lefebvre tulevat ajamaan osittaisen kauden.
Ratkaisun taustallahan on raha. Kauden läpivieminen ja uuden auton kehittäminen samaan aikaan veisivät varoja enemmän kuin konserni haluaa projektiin kuluttaa, joten kun kerran merkki haluaa jatkossa olla MM-sarjassa mukana, on ratkaisu ymmärrettävä.
Samalla auton kehittämiseen päästään keskittymään täysillä. Citroën on kauden 2012 jälkeen pudonnut tylysti MM-sarjan kärjestä, kun Volkswagen ryösti siltä ykköspaikan panostettuaan oman autonsa kehitystyöhön niin hurjasti, että Sebastien Ogier suostui työhön silläkin uhalla, ettei ajanut maailmanmestaruudesta lainkaan kaudella 2012.
Citroën osoittaa siis haluavansa valtikan takaisin, ja on siksi valmis rajuihinkin ratkaisuihin. Kilpailu tulee lisäksi jatkossa vain kovenemaan, kun Toyota tulee mukaan MM-sarjaan kaudelle 2017.
Citroën ei kertonut heti mitään tulevista testikuljettajistaan, mutta Meeke ja Lefebvre tulevat autoa samalla kehittämään. Tiimi nousi ranskalaiskuljettaja Sebastien Loebin voimin aikanaan ykköseksi, eikä kaukana ole välttämättä nytkään se, että tulevaksi ykköskuljettajaksi alettaisiin koulia taas oman maan miestä. Tarjolla olisi nimittäin Citroënillä jo muutaman MM-rallin tällä kaudella ajanut Lefebvre. Näin auto saataisiin hänelle sopivimmaksi samaan tyyliin Volkswagen aikanaan Ogierille.
Panu Markkanen
Twitter @PanuMarkkanen
Juttua muokattu klo 16.30. Toiseen kappaleeseen lisätty maininta Meeken ja Lefebvren osittaisista kausista ja viimeiseen kappaleeseen maininta heidän toimimisestaan uuden auton testikuljettajina.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- MM-ralli palaa Skotlantiin – edellisestä kisasta yli 30 vuotta
- SuomiF1 Podcast: F1-kuskin raju kohtelu nousi jälleen esiin – ”Sinä olet ongelma”
- Kipuihin Kiinan GP:n keskeyttänyt Fernando Alonso pitää huumoria yllä: ”Häviämme akkumestaruuskilpailun”
- Max Verstappen raivosi faneille Kiinan GP:n jälkeen – ”Jos pidät tästä, et tiedä lajista mitään”
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Palkintopallilla hulvaton moka – Kimi Räikkönen Kiinan GP:n voittajaksi
- Kyynelten sunnuntai moottoriurheilussa – Takamoto Katsuta ja Kimi Antonelli liikuttuivat voittojensa jälkeen
- Japanin GP 2026 – F1 | Aikataulu, tv, tulokset
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- Kiinan GP:n harjoituksissa selkeä marssijärjestys